Talous

Mainos

Pikkuruinen ex-veroparatiisi pyristelee irti maineestaan - ve­ron­kier­ros­ta tuli rikollista Andorrassa

Talous 17.7.2017 22:46
STT

Pikkuruinen Andorran ruhtinaskunta Pyreneiden vuoristossa taistelee rahanpesua vastaan. Parlamenttilähde kertoi maanantaina, että entisessä veroparatiisissa saa tulevaisuudessa rangaistuksen veronkierrosta. Andorra on pyrkinyt avaamaan aiemmin tarkoin salattua pankkijärjestelmäänsä.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) poisti Andorran veroparatiisien harmaalta listalta viime vuonna sen jälkeen, kun ruhtinaskunta lupasi vastineeksi antaa sellaisten henkilöiden pankkitietoja, jotka eivät asu Andorrassa.

Andorrassa asuu 80 000 ihmistä. Uusi laki astuu voimaan ensi vuoden tammikuussa. Lain käyttöönotto on merkittävä osa taistelussa, jossa Andorra pyrkii kitkemään muun muassa mahdollista terrorismin rahoitusta, jolle löyhät lait ovat antaneet ruhtinaskunnan kautta mahdollisuuden aiemmin.

Veronkierrosta voi jatkossa saada kolmesta kuukaudesta kolmeen vuoteen vankeutta, jos kierto koskee 75 000-150 000 euron summia.

Suurempien veronkiertotapausten kohdalla oikeus voi tuomita syylliset viideksi vuodeksi vankilaan. Tuomioihin liittyy aina myös sakkoja.

Yksityishenkilöiden ja yritysten tuloille on nykyään Andorrassa kymmenen prosentin vero. Arvonlisävero on 4,5 prosenttia.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Kymmenen vuoden päästä suuret soteyhtiöt, niin ne yksityiset,pitävät yhtiökokouksiasn mm. Monacossa. Tuskin veroja Suomeen maksavat muut kuin niiden eräät työntekijäryhmät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Andorrassa on menty oikeaan suuntaan! Toista se on Suomessa. Kapitalistit ovat ottaneet elämäntehtäväkseen romuttaa nykyinen yhteiskuntajärjestelmä myymällä kaikki monopolifirmat ulkolaisille riistokapitalisteille. Isiemme työ myydään alihintaan ulkomaille. Caruna ei maksa veroja juuri lainkaan 150 milj. euron tuloistaan. Sen kummempi tilanne ei liene muillakaan riistäjillä. Terveydenhuolto kenkätään kilpailusyistä ulos. Attendo ei liene myöskään kovin rehellinen veronmaksaja. Sen sijaan Sipilän hallitus yritti maksattaa ulkomiasten yhtiöidnen veronkierrot taas autoilijoilla, mutta oikeusoppineet huomauttivat, että puurot ja vellit ovat sekaisin, kun valtiontaloutta yritetään paikata ryöstämällä autoilijoita tien päällä. Siitä on oikeusvaltion periaatteet kaukana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

24.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image