Mainos

Päätös Kreikan tukipaketista lykkääntyi ensi viikkoon

Euroalueen valtiovarainministerit eivät pystyneet päättämään Kreikan tukipaketista illan kokouksessa Brysselissä. Asia lykkääntyy ensi viikkoon, koska Kreikka ei vielä vakuuttanut eurokumppaneitaan erityisesti sen suhteen, miten vakavasti se on sitoutunut talouden tasapainottamiseen. Euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan uutta kokousta suunnitellaan ensi keskiviikoksi.

Talous  11.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Euroalueen valtiovarainministerit eivät pystyneet päättämään Kreikan tukipaketista illan kokouksessa Brysselissä. Asia lykkääntyy ensi viikkoon, koska Kreikka ei vielä vakuuttanut eurokumppaneitaan erityisesti sen suhteen, miten vakavasti se on sitoutunut talouden tasapainottamiseen. Euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan uutta kokousta suunnitellaan ensi keskiviikoksi.

—? Viime päivien edistyksestä huolimatta meillä ei vielä ollut kaikkia tarvittavia elementtejä pöydällä päätöksiä varten, Juncker sanoi.

Hänen mukaansa Kreikan parlamentin pitää hyväksyä hallituksen sopima säästöpaketti, ennen kuin päätös voidaan tehdä. Lähtökohtana on, että tukipaketti on viime lokakuussa sovitun mukainen eli kaikkiaan 130 miljardia euroa. Julkisuudessa on viime päivinä arveltu, että Kreikka tarvitsisikin tätä suuremman järjestelyn.

Talouskomissaari Olli Rehn kertoi EU:n harkitsevan vakavasti Ranskan ja Saksan ehdottaman suljetun tilin perustamista sen varmistamiseksi, että Kreikka huolehtii lainojensa koroista. Hänen mukaansa se olisi yksi tapa lisätä sovittujen asioiden valvontaa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

1/1 kommentti

jarppi
11.2.2012 19:32

Siis tää Kreikan touhu on naurettavaa pelleilyä.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Talous Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös