Mainos

Oulun OP remontoi kolmella miljoonalla eurolla


Jukka Leinonen
Talous  2.8.2012 | Raimo Pirttikoski Muuta tekstin kokoa -+

Oulun Osuuspankki peruskorjaa ja laajentaa tilojaan Oulun ydinkeskustassa lähiaikoina noin kolmella miljoonalla eurolla. Isoltakadulta Kirkkokadulle ulottuvien tilojen on suunniteltu olevan käytössä vuoden 2013 loppupuolella.

Toimitusjohtaja Timo Levon mukaan suunnittelutyöt Isonkadun konttorin peruskorjaamiseksi ovat jo pitkällä  ja purkutyöt uusien tilojen remontoimiseksi Kirkkokatu 11:ssä sijaitsevassa Kalevankulmassa ovat alkaneet.

Lisää liiketilaa remontoidaan Kalevankulman kahteen kerrokseen noin 1 150 neliötä. Uudistusten jälkeen kaikki OP-Pohjola-ryhmän pankki- ja vakuutuspalvelut löytyvät saman katon alta väljemmistä ja uudenaikaisemmista tiloista.

Jatkodssa Oulun OP:n ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat kaikki henkilöasiakaspalvelut ja toiseen kerrokseen yrityspalvelut.

Varallisuudenhoitopalveluita tarjoava OP-Private Oulu jatkaa tämänhetkisissä tiloissaan neljännessä kerroksessa.

”Nyt on tarkoitus rakentaa Oulun OP:n pääkonttorista todellinen tulevaisuuden finanssimyymälä. Pankin kasvun myötä nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi ja osoittautuneet tämän päivän tarpeisiin epäkäytännöllisiksi”, Levo kertoo.

”Remontin myötä asiakkaat saavat pankki- ja vakuutusasioidensa hoitamiseen entistä paremmat tilat, joissa pankkisalaisuuden säilymiseen kiinnitetään erityistä huomiota.”

Oulun OP:n pääkonttori eli Isokatu 14:n kiinteistö on nykyisellään kokonaisuudessaan pankki- ja vakuutustoimintojen käytössä. Se on rakennettu vuonna 1971 eikä tiloissa ole sen jälkeen tehty näin laajaa peruskorjausta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

17/17 kommenttia

vanha varis
5. elokuuta 2012 kello 11.48.12

Asiakasomistajana toivoisin saavani tietää mistä OP lainaa remonttiin tarvittavat varat? OP,nkin toiminta perustuu "fractional-banking" käytäntöön, joten minunkin pienet säästöni ovat ainakin lainan vakuutena. Mitenkä olisi pieni talletuskorkoprosentin korotus varoilleni . Toivottavasti turvatoimiin kiinnitetään huomiota, ettei isänmaanpetturi Nalle Wahlroos pääse livahtamaan "sisäpiiriin" keplottelemaan Osuuspankkia ruotsalais-tanskalaisen pyramidin osaksi.


hahhaa
5. elokuuta 2012 kello 10.05.02

sinne menee asiakas omistajien eurot .eipä tartte op merkkiseen pankkiin mennä on niin paljo turhaa pikku herraa joka konttorisa pyörimäsä .


Säästäähän kannattaa aina
3. elokuuta 2012 kello 15.51.46

Säästöt ovat investointeja tulevaisuudessa. Näyttää olevan rahaa sen verran kassassa, että kannattaa ennemmin investoida kiinteistöön, kun pitää euroina. Vakavaraisuus kasvaa ja rahaa saanee meille asiakkaille halvemmalla?


eikkain oulussa ja suomessa ja maailmassa.
3. elokuuta 2012 kello 14.29.33

hyvä op minun pankkini


keheveli
3. elokuuta 2012 kello 13.12.27

Veroparatiisin pankit ovat vielä parempia :) siirretään rahat sinne, ei mene maksuja ylimääräsiä eikä veroja !!


Mikäs on investoidessa
3. elokuuta 2012 kello 9.24.47

Pankkihan pärjää aina. Kohta saavat Oulussakin lunastaa edullisesti kiinteistöjä itselleen ja parin vuoden kuluttua myyvät ne tuplahintaan. Vastaava asia nähtiin viimeksi 20v sitten.


Entinen köyhä, nykyinen varakas
3. elokuuta 2012 kello 7.20.47

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät ja "kehitys" jatkuu, tavallisen peruspankkiasiakkaan palvelu sen kuin huononee. Onneksi en enää ole Op:n asiakas!


ärtynyt asiakas
2. elokuuta 2012 kello 20.56.18

Ärsyttävä pankki. Harrastaa puhelinmyyntiä ja pakko tyrkyttämistä palveluille mitä ei tarvitse.


En lakkaa miettimästä
2. elokuuta 2012 kello 20.18.58

On se vaan jännä, miten oululaiset onnistuvat kääntämään näinkin positiivisen asian kuin paikallisen yrityksen investointihalukkuuden ja -kyvyn negatiiviseksi asiaksi.


ph
2. elokuuta 2012 kello 22.26.10

Se on tosiaan kummallista, että näitä änkyrävastustajia riittää päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.


Entinen asiakas
2. elokuuta 2012 kello 18.36.20

Palvelumaksut ovat jo nousseet 1.7.12. Ei pankkisali Isokadulla ole tarkoitettu asiakkaille vaan on johtajille tehty 'näyttelytilaa'. Toimihenkilöt ja asiakkaat on ahdettu pieniin koppeihin. Onneksi olen jo entinen ko. pankin asiakas.


Nykyinen asiakas
2. elokuuta 2012 kello 19.52.25

"Entisen asiakkaan" viestiin haluan kommentoida, että "pienet kopit" ovat paljon paremmat kuin vanhan aikainen pankkisalin tiski, jossa kaikki oli näkösällä ja kaikki asiakkaan asiat kaikkien muiden asiakkaiden kuultavissa. Toki, jos jokaiselle toimihenkilölle asiakkaineen olisi oma huone, niin pankkisalaisuus säilyisi nykyistäkin paremmin, mutta remonttiin ja uusiin tiloihin saisi varmasti uppomaan vielä reilusti lisää rahaa ja taas tilat loppuis kesken isolta pankilta. Olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa, että hieno, että satsataan kiinteistöön (ja samalla asiakkaiden ja toimihenkilöiden viihtyvyyteen) vaikeampanakin aikana.


Pettynyt
2. elokuuta 2012 kello 17.50.22

Mistä tuohon rahat? Op:n asiakkaana olen sitä mieltä,että nykytilat ovat erinomaiset. Ei uskoisi,että samaan aikaan julkisuudessa taloustilanteen puhutaan olevaan heikko ja ihmisiä kehoitetaan säästämään.


Pessimisti
2. elokuuta 2012 kello 16.11.36

Just joo, asiakkaille lähtee varmaan viesti palvelumaksujen nostoissa. Ai, niin nehän ei taatusti koske äveriäitä.


just
2. elokuuta 2012 kello 19.04.44

Pitäisikö vaihtaa pankkia jos noin ahdistaa. Minusta on vain hienoa että OP satsaa kiinteistöön vaikeampanakin aikana.


Köyhä
3. elokuuta 2012 kello 14.43.21

Rikkaathan ne tuovat pankeille tuloja. Köyhät tuovat vain hiekkaa kengissään.


...
2. elokuuta 2012 kello 14.58.50

Nokialaiset ovat tulleet taloon. Onnea matkaan OP!


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Talous Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös