Ou­lu­lais­läh­töi­nen Bitbar sai kan­sain­vä­lis­tä ris­ki­pää­omaa

Automaattista testausta kehittävä uusyritys on vastikään tehnyt sopimuksen merkittävien amerikkalaisten ja eurooppalaisten pääomarahoittajien kanssa.

Teemu Polo (vas.) summaa, että Starttaamon yritykset ovat vetäneet parissa vuodessa puoleensa pääomia jo yli 10 miljoonaa euroa. Jouko Kaasilan mukaan oululainen yritysyhteisö sparraa toisiaan niin rahoituksessa kuin tuotekehityksessäkin.

Kuva: Teija Soini

Oululaisen Starttaamon piirissä toimivat yritykset ovat keränneet riskirahaa jo yhteensä yli 10 miljoonaa euroa, laskee Teemu Polo, Starttaamo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Uusimman riskirahapotin on saanut oululaislähtöinen Bitbar Oy.

Automaattista testausta kehittävä uusyritys on vastikään tehnyt sopimuksen merkittävien amerikkalaisten ja eurooppalaisten pääomarahoittajien kanssa.

”Nyt voi keskittyä bisnekseen”, toteaa Bitbarin hallituksen puheenjohtaja Jouko Kaasila.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä