Konsulttiyhtiö Pöyryn Turun Energialle syksyllä vuosi sitten laatimat laskelmat Fennovoiman ydinvoimahankkeesta ovat aiheuttaneet verkossa mielikuvan siitä, että Oulu maksaisi Fennovoiman osakkuudesta enemmän kuin Turku.
Laskelmat leimattiin alun perin salaisiksi, mutta Turun kaupunki julisti ne vastikään julkisiksi.
Kuka maksaa mitäkin, energiakaupan johtaja Jouko Isoviita Oulun Energiasta?
”Voimayhtiö SF:n osakkeet tulevat olemaan samanhintaisia niin Turulle kuin Oululle. Osakeyhtiön osakkaat ovat yhtiöön nähden samassa asemassa.
Hankkeesta on kuitenkin luopunut kymmenkunta Voimaosakeyhtiö SF:n osakasta, joten Oulun saattaisi itseasiassa olla mahdollista hankkia osakkeita merkintähintaa edullisemmin joltakin jatkorahoituksesta vetäytyneeltä vanhalta osakkaalta. Osakkaat ovat 60 vuotta mukana, pois ei pääse kuin myymällä osakkeet.”
Miten realistinen on Pöyryn arvio siitä, että vuonna 2035 megawattitunti maksaisi 84 euroa, kun hinta on nyt noin 34 euroa eli lähes sama kuin Fennovoiman arvio omakustannustasosta vuonna 2035?
”84 euroa tuntuu tämän hetken markkinatilanteessa kovalta, mutta 20 vuoden päähän ennustamisessa pitää olla nöyrä. Jopa asuntojen neliöhintojen ennustaminen vuonna 2025 on hankalaa.
Uusiutuville energiamuodoille osoitetaan erilaisia tukia, joten sähkön tukkuhinnan on arvioitu jäävän pysyvästi alhaiseksi 10–15 vuotta, mikä olisi hankkeelle rasite.”