Kotimainen oppositio tyrmää viime yön ja tämän päivän EU-huippukokouksen tulokset ja vaatii koko eduskunnan kutsumista koolle käsittelemään kokouksen tuloksia. EU-asioita käsittelevä eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu maanantaiaamuna, ja pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on tulossa sinne selostamaan päätöksiä.
Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen arvosteli perjantaina voimakkaasti pääministerin toimintaa.
– Nyt näyttää siltä, että euromaat, Suomi muiden mukana, ovat valmiita suureen periaatteelliseen muutokseen, ongelmapankkien suoraan tukemiseen. Oma käsitykseni on, ettei pääministeri Kataiselle ollut tällaiseen ratkaisuun edes eduskunnalta saatuja valtuuksia, hän sanoi tiedotteessa.
Katainen ei väitteitä allekirjoittanut.
– Pitää olla armelias kotimaan ihmisille, jotka eivät pysty seuraamaan mistään tilannetta kovin hyvin. Vaikea käsittää, että mitään ylitystä tapahtunut. Tämä meni ihan suunnitelmien mukaisesti, pääministeri kommentoi.
Suuren valiokunnan jäsen Pietari Jääskeläinen (ps.) katsoo, että Suomi ei kokouksessa pystynyt puolustamaan omia näkemyksiään lainkaan.
– On menty ihan Etelä-Euroopan maiden mukaan, kriisirahastosta annetaan rahaa rumasti sanottuna korruptoituneille maille, Jääskeläinen sanoi.
Hänen mielestään nyt pitäisi selvittää mahdollisimman nopeasti hyödyt ja haitat Suomen eurosta irtautumiselle.
Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) ei myöskään pidä tulosta hyvänä: suomalaisten rahoilla aletaan hänen mukaansa pääomittaa eurooppalaisia pankkeja.