Kesäkuun lopun EU-huippukokous nosti aluksi enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
Samaan aikaan on yhä painokkaammin esitetty ajatuksia siitä, että Suomi voisi vahvana taloutena olla ensimmäinen yhteisvaluutasta irtautuva valtio.
Kysymyksiin vastasivat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen ja Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.
Onko ajatus Suomen irtaantumisesta euroalueesta realistinen?
Vesa Kanniainen: ”Aiemmin pidin mahdollisuutta teoreettisena, mutta nyt katson kysymyksen olevan aiheellinen. Viime viikon huippukokouksessa tehdyt päätökset veivät uskoa komission kriisinhoitoon, joka muutenkin on alusta lähtien ollut väärillä raiteilla. Tätä on nyt kaksi vuotta katseltu, ja komissio pitäisi vaihtaa.”
Vesa Puttonen: ”Asiasta pitäisi vähintään tehdä taloudellinen analyysi, jonka pohjalta keskustelua olisi mahdollista käydä. Nyt kysymys on suljettu keskustelun ulkopuolelle.”
Millaisia seurauksia Suomen erolla voisi olla?
VK: ”Hyvässä tilanteessa olevan valtion kuten Suomen eroaminen tapahtuisi helpommin kuin kriisimaan irtautuminen. Viranomaisten toimenpiteet siirtymäkaudeksi tulisi kuitenkin suunnitella etukäteen hyvin tarkasti, koska tilanne aiheuttaa todennäköisesti keinottelua markkinoilla. Suomelle palautuisi itsenäinen rahapolitiikka. Ehdottomasti tärkeintä olisi huolehtia että valuutan arvo muodostuu markkinoilla vapaasti, eikä sitä keinotekoisesti sidota mihinkään.”
Lue lisää 08.07.2012 Kalevasta.

Kommentit
SE ei ole muuten kuin rahattomien unia jättää eurosta.Unelmoi persut ja kepulaiset vielä markaksi vieläkö luulee tyhjästä löytyvänsä.Paras olisi tavallisten tallaajien jättää pohtimiset ja jättää viisaampien vastuullisiin päättäjiin.
Uusi raha olkoon demari. Sata demaria on tuhat tunaria.
Vauhtia eroon eurosta! Muuten urpilainen maksattaa ilman laskupäätä kaikki eteläeuroopan kusetukset meillä!
Esitän tässä vaihtoehdon, josta ei juuri puhuta.
Erotaan eurosta, mutta pidetään se edelleen Suomessa virallisena maksuvälineenä. Tälllöin meidän ei tarvitse painaa uutta omaa rahaa eikä järjestää rahanvaihtoa. Samoin kauppa ulkomaiden kanssa jatkuu entiseen tapaan euroina.
Mm. Kosovo, Montenegro, Andorra, San Marino ja Monaco käyttävät euroa omana valuttanaan vaikka ne eivät kuulu euro-alueeseen. Suomi voisi hyvin toimia näin.
Jo on törkeää, että Italian pääministeri syyttää Suomea, kun itse ovat pettäneet ja valehdelleet koko ajan ja Suomi rehellisenä on yrittänyt pelastaa euroa! Nyt on jo korkein aika jättää tuo etelän rosvolauma!
Homman mentyä jo näin pitkälle tulee molemmat vaihtoehdot kalliiksi muttei ole tietoa kumpi tulee loppu pelissä kalliimmaksi . Jos euro kaatuu lähitulevaisuudessa niin silloin olis edullista nyt lähteä eurosta .
ON
uusi rahayksikkö; 1 jyrki= 100 urpilaista
Mitä pikemmin sen parempi
Näiden lausuntoautomaattien kannat ovat olleet niin ristiriitaisia, että en enää usko pätkääkään.
Suomalaisilla on ollut oma rahayksikkö ennen markkaa, ruplaa ja taaleria. Se oli nogaatti. Etsikää itse internetistä. Se oli jossain vaiheessa vaihtoarvoltaan 1362 1 nogaatti vastaan lyypekkiläistä 6-7 killinkiä. Venäjällä se oli käytössä pitkään ja kerrotaanpa sen J. Krohnin kirjassa olleen myös hopearahan yksikkönä. Sanana rahan yksikkönä tarkoittamassa nogaatti ei ole hullumpi kuin renminbi, guldeni, duploni, rupla taikka euro. Markka/mark/merkki/märke on ulkoperäinen sana. Nogaatti perustuu suomalaisperäiseen sanaan. Minusta nogaatti voisi korvata nykyisen euron. Eiköhän anneta passit foinikialaisen ylhäisönaisen Europen, rahalle ja otetaan Suomi-neito-piian oma raha käyttöön. Nogaattorin orsilla tavataan. Nogaatti = liivin nahkaa tarkoittavasta sanasta noog
Euro oli Suomelle virhejo alun alkaenkin. Korkoilla ei saisi olla kanssa mitään "kattoa" vaan markkinatalous tulisi toimia sielläkin. Se joka elää velaksi se maksaa kans siitä.
eroon unionista ja eurosta.
Eroon, markkaa ei olisi saanut vaihtaa euroihin, eu naureskeli Norjalle etteivät selviä yksin vaan miten kävikään. Pilkka osu omaan nilkkaan ja minunkin nilkkaan :(
aikoja sitten olisi pitänyt lähteä,ei suomella ole varaa olla eu:ssa eikä eurossa.
Äkkiä eroon eurosta,kun se vielä on mahdollista.
Suomi kaatuu,jos tämä holtittomuus jatkuu.
Suomi on kestänyt sodankin ja siitä selvinnyt,niin eiköhän me selvitä myös euro erosta.
Johan tuo on nähty mitä se euro toi tullessaan. huolta ja hätää. Palataan viipymättä markkalinjalle. Niitä euroedustajiahan se huolettaa jotka on brysselissä, kun ei enää saa kohtuuttomia matkakorvauksia ym. lahjoma. Äkkiä eroon eurosta. Kuka alkaisi touhuaan kansanäänestystä ko. asiasta?
Joka tapauksessa euroaluetta odottaa suuri katastrofi, sillä Välimeren eivät pysty nousemaan koskaan valtaisasta velkataakastaan. Siellä on aivan holtiton mentaliteetti rahan suhteen. Poliitikot kosiskelevat kansaa antamalla etuuksia velkarahalla. Italiassa jopa kaikille kansanedustajille ostettiin kalliit autot valtion velkarahalla. Suuret eurovaltiot härskisti junailevat pankkiunionia, jolloin suunnattomat pankkien velat, 3000 miljardia euroa, jaettaisiin koko euroalueen pankkien kanssa yhteisesti kannettavaksi. Siinä touhussa pienellä Suomella on vain maksajan rooli.
Suuri yhteinen talouskatastrofi on siis ennen pitkää tulossa. Jos Suomi nyt eroaa eurosta, siitä voisi Suomelle seurata nopeasti oma talouskatastrofi. Velansaanti voisi kunvaikeutua ja ainakin korkotaso nousisi sellaiseksi, että valtion ja kuntien mahdollisuudet hoitaa lainojaan ehkä ratkaisevasti heikentyisivät. Miten yritykset kestäisivät korkotason nousun ja miten kävisi yksityisille, joilla voi olla asuntovelkoja jopa satojatuhansia? Eikä Suomen valtio silloinkaan pääsisi irti sitoumuksistaan, joita se tähän mennessä on apua tarvinneiden euromaiden suhteen tehnyt. Eron jälkeen Suomi ei voisi pyytää euromailta apua, jos oma talous olisi kaatumassa. Veisi varmaankin aikaa ennen kuin markka jälleen noteerattaisiin hyväksi valuutaksi. Kyllä varmaankin tästäkin selvittäisiin, sillä selvisihän Suomi valtavista sotakorvauksistaankin. Joka tapauksessa nyt Suomi on kovien asioiden edessä.
Aisaa kirjoitat. Vakavat paikat on Suomella miten edetä. Nyt tarvitaan avointa ja perusteellista selvitystä siitä mitä se käytännössä merkitsee jos eroamme eurosta. onko se niin suuri katastrofi kuin on annettu ymmärtää. Pelätäänkö liiaksi kauhuskenaarioita eikä uskalleta tarkkaan ajatella vaihtoehtoja vai ajetaanko vain tieetyjen piirien taloudellista etua rimpuilemalla eurossa väkisin kiinni. nyt toivoisi kansanedustajilta todellista paneutumista asiaan että tietäisivät asioiden oikean laidan ja voisivat tehdä oikeita päätöksiä. Oli riipaisevaa lukea eräästä lehdestä edustajien vastauksia kysymyksiin EU:n päivänpolttavista asioista, tietotaso oli heikko, kotitehtävät olivat jääneet tekemättä ja siellä ne päättävät meidän asioista. Hirvitti. Mitä pitäisi tehdä????
Pööö ei tarvitse pelätä.