Talous

Mainos

Nousukausi näkyy tässäkin - kohta Suomessa ei ole yhtään äkillisen ra­ken­ne­muu­tok­sen aluetta

Sami Metsäperä (vas.), Juha Borenius, Jukka Brandt ja Jari Surakka työskentelevät yrittäjinä Nokian ja Microsoftin vanhoissa tiloissa Salossa. KUVA: Ari-Matti Ruuska
Talous 28.12.2017 5:00
Virpi Niemistö

Suomessa ei enää vuodenvaihteen jälkeen ole äkillisen rakennemuutoksen (ärm) alueita, kun Salon seutukunnan yhteensä kahdeksaan vuoteen venynyt ennätyksellisen pitkä mukanaolo päättyy.

Vuosien 2007-2016 välillä Suomessa oli yhteensä 32 seutukuntaa tai kaupunkia nimettynä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. Vielä pari vuotta sitten ärm-alueita oli noin viisitoista eli mukana olivat esimerkiksi Kajaanin, Oulun, Rauman ja Kotka-Haminan seutukunnat.

Valtaosalla seutukunnista ärm-kausi kesti kahdesta kolmeen vuoteen.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Johanna Oseniuksen mukaan nousukausi näkyy tässäkin.

- Se on kääntänyt rakennemuutokset toiseen suuntaan eli positiivisiksi. Monilla alueilla on suuria pulmia työvoiman saatavuuden kanssa, vaikka samaan aikaan kamppailemme rakenteellisen työttömyyden kanssa.

Myös ärm-alueeksi pääsyn ehdot kiristyneet.

Salon seutu menetti Nokian ja sittemmin Microsoftin romahduksissa puolet teollisista työpaikoistaan.

Tänä päivänä kaupungissa kärsitään myös työvoimapulasta.

- Esimerkiksi metalliteollisuuteen ei löydy tarpeeksi ammattitaitoisia hitsaajia, Salon kaupungin elinkeinoyhtiön Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Sjöholm toteaa.

Matka vuosikymmenen alun jätti-irtisanomisista tähän päivään ei ole ollut Salossa helppo, eikä vielä loppuun taivallettu.

Yrityssalon projektipäällikön Tommi Virtasen mukaan äkillisen rakennemuutoksen alueen statuksen tärkein merkitys on ollut se, että aloittavat yritykset ovat voineet saada sitä kautta investointeihinsa 20 prosentin tuen.

Saloon perustetaan nyt vuosittain 250-300 uutta yritystä.

- Seutukunnan yritysten kokonaisinvestointien arvo nousee tämän kahdeksan vuoden ajalta yhteensä noin 125 miljoonaan euroon, Virtanen selvittää mittaluokkaa.

- Esimerkiksi vuoden 2015 Microsoftin irtisanomisten jälkeen kaupungissa aloitti nelisenkymmentä start up -yritystä, joista osa jatkaa ja laajentuu koko ajan. Toki on myös niitä, jotka ovat laittaneet pillit pussiin, hän jatkaa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Kyllähän se on niin, ettei täällä Oulun seudultakaan töitä löydy. Varsinkin korkeakoulutetut tyttömme ja poikamme ovat pakotettuja lähtemään pääkaupunkiseudulle työn perään. Täällä eivät työnantajat töitä tarjoa. Niin he pelmahtavat kuin varpuset paskaläjästä etelään. Tässä voisin sanoa, että Oulunseudulla on vaikuttanut pitkäaikainen rakenteelinen työttömyys jo 20 vuoden ajan. Nousukaudesta ei täällä ole tietoakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tai sitten he voisivat tehdä kuten nämä jutun tyypit, perustaa itse niitä työpaikkoja... On vanhanaikaista ajatella, että joku muu tarjoaa ne työt tehtäväksi, joku, jota voi sitten anheeksi yrittäjäksi moittia ja ikäväksi pomoksi haukkua. Jonkun vaan pitää olla se, joka ottaa riskin ja yrittää. Ei tulevaisuudessa enää mennä isolle työnantajalle töihin loppuelämäksi, vaan työura muodostuu erilaisista vaiheista, jossa työtä tehdään monimuotoisemmin, ei pelkästään yhdelle työnantajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tasa-arvo huipussaan! Nokia oli niin voimalla yhteiskunnan tukien ja koulutuksen keskipiste että jopa kuollessa siihen satsattiin - muitten yritysten irtisanotut täysin vastaavanarvoiset ihmiset sai olla oman onnensa nojassa... No suhteet toimii demokratia ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muiden yritysten vastaavanlaisille ihmisille oli heti töitä. Skaalasta kiinni onko kahdeksan vai kahdeksansataa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän niistä annetuista tuista päässyt nauttimaan ihan jokaikinen suomalainen veronmaksaja, sen verran paljon on Nokia tuonut rahaa tähän maahan. Tarjonnut työtä ja tehnyt ulkomaankauppaa. Samoin jokainen hyötyy myös siitä, että isoina massoina irtisanotut palaavat veronmaksajiksi mahdollisimman pian.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ovatpa kommentit todella suomalaista peruspessimismiä. Todella surullista ja ikävää. Onko niin, että jos edes joskus aurinko paistaa risukasaan, siitäkin saadaan aikaan valtava pessimismin purkaus ja Sipilän haukkujaiset? Menkää jo itseenne Pentti-pessimistit!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se että talous nousee vain tuottavuutta ja määriä kasvattamalla - ai niin, kustannussäästöjä unohtamatta... Yhteiskunnan tominnan tehottomuus ja resurssien vääriin kohteisiin sijoittaminen on paha karhunpalvelus sekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Sipiläkö nämäkin ihmeet taikoi? Sallikaa minun nauraa. Hallitus ottaa kaiken kunnian röyhkeästi itselleen maailmanlaajuisesta nousukaudesta. Sama kehitys Suomessa olisi ollut, olisivatpa ketkä hyvänsä juuri nyt hallituksessa olleet. Näin on sanoneet jopa kansainväliset asiantuntijat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se nousukausi ainakaan leipäjonoissa näy. Yhtäpitkät on ruokajonot ku aikaisemminki. Pitkäaikaistyöttömät pysyy samassa asemassa, heidän asema vain huononi kaikenlaisien pakkoilmoittautumisien tultua voimaan. Toivottavati hyvinvoivat ja työssä olevat taas muistavat ensjouluna työttömiä ja köyhiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika vähän on leipäjonoissa sellaisia joiden oikeasti tarvitsisi siellä olla. Jos karsittaisiin pihit ja trokarit pois niin montako jäisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käyppä kysymässä minkävuoksi ihminen on leipäjonossa, niin saattas tieto lisääntyä. Ei suomessa saisi olla leipäjonoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että vihdoin asiat on näin, mutta osakekupla räjähtää parin vuoden sisällä ja alkaa uusi laskukausi. Huolestuttavaa on se, että Suomen talous pääsee nousuun vasta kuplan ollessa kireimmillään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, sekä Koillismaalla ja Itä-Lapissa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Merja Kyllönen ylivoimainen !

338 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paavo Väyrysen tavoite

Sipilä ei ottanut paavoa hallitukseen ja saa nyt nuolla asiaa, otti uunituoreen rikkaan naisen ministeroikseen ja sai ... Lue lisää...
taakseen jätetty löy...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

20.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image