Naps­ter-mu­siik­ki­pal­ve­lu aloitti Suo­mes­sa

Musiikin suoratoistopalvelu Napster on alkanut toimia myös Suomessa. Yhtiö julkisti palvelunsa samaan aikaan myös 13 muussa Euroopan maassa.

Musiikin suoratoistopalvelu Napster on alkanut toimia myös Suomessa. Yhtiö julkisti palvelunsa samaan aikaan myös 13 muussa Euroopan maassa.

Maksullisessa palvelussa on tarjolla yli 20 miljoonaa kappaletta. Napsterin saa iPhonelle, iPadille, iPod Touchille sekä Android-käyttöjärjestelmää tukeville laitteille.

Napsterin mukaan digitaalisten musiikkipalvelujen käyttö kasvoi Suomessa viime vuonna 35 prosenttia. Yhtiön mukaan kasvulle on tilaa, koska käyttö on edelleen vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa.

Napster haastaa Suomessa varsinkin Spotifyn, mutta kakkua on jakamassa myös muita uusia musiikkipalveluja, kuten toukokuussa avattu ranskalainen Deezer.

Napsterin emoyhtiö on amerikkalainen Rhapsody International.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä