Tshekki on jäämässä Britannian tavoin hallitustenvälisen talousunionisopimuksen ulkopuolelle. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Tshekki on jäämässä pois sopimuksesta "vaikean perustuslaillisen tilanteen vuoksi".
Hallitustenvälisellä talousunionisopimuksella unionimaat pyrkivät tiukentamaan budjettikuria ja välttämään näin maiden ajautumisen velkakriisiin.
EU-maat sopivat hallitustenvälisestä taloussopimuksesta huippukokouksessaan Brysselissä. Viime vaiheessa unionimaat neuvottelivat ennen muuta ei-euromaiden osallistumisesta euromaiden keskinäisiin huippukokouksiin, sillä Puola ja joukko muita itäisen Euroopan jäsenmaita vaativat päästä mukaan kokouksiin. Ei-euromaille annettiin rajoitettu osallistumisoikeus kokouksiin.
Kokouksessa sovittiin myös 500 miljardin euron suuruisesta pysyvästä kriisirahastosta, jonka on määrä aloittaa toimintansa ensi kesänä.

Kommentoi
Katsokaa areenasta Iiron ja Eskon tilanneanalyysi.
Uskon ,että jos Suomen Perustuslakia tulkitaan nyt oikein, niin kyllä Katainen hallituksineen on tehnyt väärin. Ei vaan Suomesta löydy Tuomaria, joka sen aloitteen tekisi. Kansalaisia kyllä nyt kyykytetään pahemman kerran. Tämä rahankylvämisen halu on suuri. kun itse ei ole mistään vastuussa. Toivoisin ihmisten muistavan kun se aika koettaa.
Hyvä Jykä ,kun kerran Tsekki jää pois ,niin Suomi voi ottaa Tsekille tarkoitetut vastuut. Eikös Kreikalle annetut miljardit olekin hyvä bisnes Suomelle ,korko ym. tuottoineen. (paitsi että Kreikkka on jo maksukyvytön:):):):) )
Tshekeillä on järkeä ,toisin kuin Käteisellä.
Hehee, miksi Kaleva ei myös puhu meneillään olevasta ACTA-sopimuksesta? Sopimus ja oikeastaan tätä tärkeämpi se sekin on
Ei koske Suomea, siis tämä "vaikea perustuslaillisen tilanne". Meillähän kun euvostoliiton nimissä voidaan perustuslain ylitse kävellä milloin vain ja miten päin vain. Ollaan katsokaas mallioppilaita ja esimerkillisiä vastuunkantajia. Oikein siellä ytimessä, niinku. Kreikkakin arvostaa meitä.
Viimeisen kyselyn ( äänestäneiden ) mukaan 90,6 % on valmis luovuttamaan päätäntävaltamme omiin asioihimme. Tulevan kuntaremontin alkusysäyksen takana on myös komissaari Reenin puolue EU. n kanssa tehtyjen sopimusten takia. Siispä vilkuttakaamme hyvästit kalliisti lunastetulle vapaalle Suomelle.
Sitä saa mitä tilaa. Juuri nyt suomalaiset ovat äänestämässä Niinistöä ja varmistamassa, että Kokoomus on jatkossakin törsäämässä verorahoja ulkomaille.
Ei tässä ole perustuslaki esteenä vaan se että briteillä ja tsekeillä on edes hieman järkeä joka Kataiselta ja Suomen hallitukselta puuttuu täysin.
Tsekit ovat yhtä fiksuja kuin Englantilaiset ja Ruotsalaiset.Niiden kansalaiset voivat hyvin ja käyttävät suvereenisesti omaa järkeään ja valuuttaansa.Suomen kansan ja EU.n rahaliittoon kuuluvien kärvistellessä tuhlaajavaltioiden velkojen kanssa ja joiden velat maksaa mm. suomen veronmaksajat.
On ne kämmäreitä tuolla Tshekissä. Ottaisivat Jyrkistä mallia, Jyrki nimittäin puhuu perustuslait kumoon. Ja kansa nyökyttelee!
Alunpitäen rauhan rakentamiseksi perustetun Euroopan Yhteisön / Euroopan Unionin tantereelle syttyy vielä ennen pitkää sota.
Alkaa paine näkyä naamassa.
Suomessahan se ei ole ongelma...Täällä vain kävellään perustuslain ja kansalaisten oikeuksien ylitse, ja julistetaan miten riemullinen ratkaisu saatiin aikaan. Laskun aika on sitten myöhemmin, ja maksajatkin ovat jo tiedossa. Eli tavalliset veronmaksajat.
järki porukkaa.äkkiäpä näkivät mikä "kolhoosi"on tulossa.
Taisivat ne sotakorvaukset olla vasta alkusoittoa. Näitä velkoja vielä maksetaan vuoteen 2300 asti ja aivan varmasti. Kyllähän se vientiteollisuuden raha käy takaisinkin Suomessa, mutta tulee vain pörssiyhtiöiden tileille ja ulkomaalaisomistajille. Siis taloudellinen palaute Suomeen on vain näennäistä eikä kohdistu Suomen kansalaisille, pl. muutama EK:n öky.
Olen aina pitänyt tsekkejä fiksuina ihmisinä ja se näkemys vaan nyt vahvistuu!
Suomessa perustuslait eivät paljon paina, kun henkilökohtainen etu kutsuu.
Näyttää rahamies puhuvan14:47. Liekö... no jääköön sanomatta! En ole Ammattiliitolainen, enkä minkään puolueen jäsen, mutta olen samaa mieltä kuin 13:41 kirjoittaja. Ei tarvii paljon järkeä käyttää, kun huomaa missä mennään.
Niinpä, kun suomen vastuut olisivat 3 miljardia, niin Katainen hyväksynyt 50 miljardia ja paljonko korot tekee. Suomen luottoluokitus laskee, koska euromaat kuppaavat suomen tyhjäksi. Ja mitä sitten eteen. No erottava eurosta otettava oma valuutta. Ja mitenkäs maksuihin sisältyvät korot toinen summa. Kataine ja urpilainen ovat selekä seinää vasten. Erottava eurosta tai maksettava muiden maiden velkoja äärettömyyksiin. Tämähän on valtiopetos jos mikä. Eduskunta nurin ja uudet vaalit.