Talous

Microsoft vähentämässä kymmeniä työpaikkoja Suomessa

Talous 10.2.2016 15:22
STT

Ohjelmistoyhtiö Microsoft aikoo vähentää Suomessa kymmeniä työpaikkoja. Viestintäpäällikkö Tomi Kuuppelomäen mukaan yt-neuvottelut aloitetaan lähiaikoina.

Vähennysaikeista uutisoi Helsingin Sanomat.

Syynä ovat yhtiön Nokialta ostaman puhelinliiketoiminnan vaikeudet. Kuuppelomäki kertoo STT:lle, että vähennystarve ei ole vielä tarkentunut, mutta kyseessä on "kaksinumeroinen luku".

Kesällä Microsoft ilmoitti vähentävänsä Suomen 3 500 työpaikasta enintään 2 300. Uudet vähennykset tulisivat näiden lisäksi.

Vähennykset kohdistuisivat ennen kaikkea markkinointiin. Microsoftin Windows Phone -alustan puhelimet ovat jääneet älypuhelinmarkkinoilla Android-puhelinten ja Applen iPhonen jalkoihin. Strategy Analytics -tutkimusyhtiön mukaan Windows Phonen markkinaosuus oli loppuvuonna noin 1,1 prosenttia.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi. Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

126 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ulkopaikkakuntalaisten huomioita Oulusta

Mistäpäin Suomea kyseiset henkilöt ovat? Kallioparkki on toimiva muttei todellakaan ole toimivin saati tilavin. Otetaan ... Lue lisää...
BoB

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

21.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image