Talous

Met­sä­teol­li­suus pelkää dieselveron korotusta - himmentäisi sa­ha­teol­li­suu­den lupaavia vientinäkymiä

Tervolan Saha ja Höyläämö oy:n tavoitteena on kaksinkertaistaa tuotanto lähivuosina, kertoo toimitusjohtaja Juha Kokkonen. Dieselveron korottaminen heikentäisi kotimaisten sahojen kilpailukykyä.
Talous 12.1.2018 5:00
Henripekka Kallio

Metsäteollisuus pelkää, että yritystukia parhaillaan pohtiva parlamentaarinen työryhmä ottaa hampaisiinsa dieselin ja kevyen polttoöljyn bensiiniä alemmat verokannat.

Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) tehtiin viime keväänä virkamiesselvitys yritystuista. Sen mukaan dieselin ja kevyen polttoöljyn alennetut verokannat ovat Suomen kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat yksittäiset yritystuet. Mekaanisesti laskien ne vievät valtion kassasta lähes miljardi euroa verotuloja vuosittain.

TEM:n mukaan polttoaineiden alennetut verokannat eivät edistä yritysten uudistumista.

- Olemme seuranneet keskustelua kulmakarvoja kohotellen. EU:n valtiontukisäännöstö ei näe verokantojen eroa valtiontukena. Puhutaan yritystuista, vaikka kysehän on veronkorotuksista, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja ja pääekonomisti Maarit Lindström.

Metsäteollisuus teetti Pöyryllä selvityksen polttoaineverotuksen vaikutuksista. Selvityksen mukaan alemmista verokannoista luopuminen nostaisi dieselin ja kevyen polttoöljyn hinnan Suomessa kilpailijamaita korkeammaksi.

Pöyryn selvityksen mukaan suomalaisten sahojen kilpailukyky on jo nyt tärkeimpiä kilpailijoita heikompi Keski-Euroopan markkinoilla. Suomalaisyritykset häviävät etenkin kuljetuskustannuksissa maantieteen vuoksi.

Dieselin ja kevyen polttoöljyn verojen korottaminen iskisi esimerkiksi sahateollisuuteen, jonka näkymät ovat paremmat kuin vuosiin. Sahatavaran kysyntä kasvaa varsinkin Aasiassa.

Kotimaiset sahat pyörivät Pöyryn selvityksen mukaan jo lähes täysillä, eli tuotantoa ei voi kovin paljon lisätä ilman uutta kapasiteettia. Investoinnit olisivat hyväksi koko kansantaloudelle, mutta sahateollisuus joutuu harkitsemaan niitä todella tarkkaan, sillä alan kannattavuus on ollut viime vuodet vaatimaton.

Yksi investointeja harkitseva sahayritys on Tervolan Saha ja Höyläämö oy. Se on juuri ottamassa käyttöön uudet kuivaamot, ja lisätyövoiman palkkaamista pohditaan. Tavoitteena on jatkaa investointeja ja kaksinkertaistaa tuotanto 100 000 kuutioon vuodessa.

Toimitusjohtaja Juha Kokkonen kertoo, että sahat saivat kuljetuskustannuksiinsa helpotusta, kun isompien rekkojen käyttö sallittiin muutamia vuosia sitten.

- Veronkiristys nielisi tämän hyödyn, hän sanoo.

Juha ja Lea Kokkonen pyörittävät yrittäjäpariskuntana Tervolan sahan lisäksi Suomen pohjoisinta sahaa Kittilässä. Kuljetusmatkat ovat pohjoisessa pitkiä. Perheyritys on silti ollut maan kannattavimpia sahoja - kuulemma kovan työnteon ansiosta.

- Vaikka jalosteiden matka on pitkä, raaka-aine on hyvää ja lähellä. Oulun eteläpuolella raaka-aineesta on kovempi kilpailu, Juha Kokkonen vertailee.

Maantieteessä on myös etunsa. Etelässä sahoja on jouduttu viime kuukausina jopa seisottamaan, kun puuta ei ole saatu riittävästi korjattua märistä metsistä.

- Se on lisännyt kyselyitä meidän suuntaamme, Juha Kokkonen myöntää.

Jos yritystukia uudistetaan, katse kannattaisi Lea Kokkosen mielestä kohdistaa esimerkiksi kuljetustukiin. Hänen mukaansa niihin liittyvä byrokratia on suhteettoman raskas hyötyyn nähden. Sahoille saatuja kehittämisavustuksia hän sen sijaan kehuu.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Alennetut verokannat eivät vie valtion kassasta senttiäkään. Mikäli dieselveroa korotettaisiin niin se tulisi viemään yrityksiltä miljardin. Mikä tanan mafiaorganisaation TEM luulee olevansa jos se noin vain veroryöstäisi yrityksiltä miljardi euroa. Eikä kyse ole verotuesta eikä edes alennetuista verokannoista vaan kyse on verotuksen tasosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun asetat esim. muovipussin hanurisi alle ja lasket mäkeä, se on mekaanista laskemista. Mutta jos annat saman tehtävän kansanedustajalle tehtäväksi, jää se todennäköisesti tekemättä ja sitä voidaan sanoa virtuaaliseksi laskemiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos bensalla on liian korkea verotus ja sen verotus pitää alentaa dieselin tasolle? Saataisiin maan rattaat pyörimään ja rahaa jäisi kulutukseen. Mutta kun vihreä ideologia tuhoaa Suomen. Vaikka Suomi ei tuottaisi mitään, ei maailman ilmasto siitä muuttuisi, mutta suomalaisille tilanne olisi fataali. Pitäisi eduskunnassa ja hallituksessakin olevat tämä ymmärtää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun autojen polttoainekulutus laskee kehityksen ansiosta on pakko nostaa veroja,muuten valtion verotulot laskevat,ja se ei vain käy koska autoilija on suurinpia veronmaksajia suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verot on varmin tapa tuhota kaikki orastava kasvu! Meillä Suomessa pitäisi saada aikaan täysveroremontti, jossa valtion normeja sääntöjä karsittaisiin puoleen ja samalla puolet virkamiehistä potkittaisiin pihalle. Säästettäisiin merkittävästi byrokratian vähenemisenä ja veroja voitaisiin laskea roimasti. Samalla taloudellinen aktiivisuus lähtisi kovaan kasvuun ja loisi kestävää oikeaa kasvua eikä kuviteltua verokasvua, jolla ei pitkässä juoksussa edistetä taloutta vaan jarrutetaan sitä. Tämän kun virkamiehet ja poliitikot tajuaisivat, niin meillä menisi hyvin. Mutta eihän voi kapustalla pytää jos on lusikalla annettu. Veron korotukset ei myöskään tutkitusti lisää verotuloja vaan hyvin usein laskevat niitä. Syy siihen on kyseisten verotettujen alojen kysynnän hiipuminen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai estävät alennetut verokannat yritysten uudistumista. Eikä mitään ole opittu edellisen hallituksen töppöilyistä? Veroja ei saa korottaa, jos aiomme pitää talouden pyörät pyörimässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ihan järjetöntä käyttää uusiutuvan raaka-aineen jalostamiseen ja kuljetukseen uusiutumatonta energiaa. Logistiikkaketjua toiseen suuntaan tarkasteltaessa tullaan siihen, että saadaksemme uusiutumatonta energiaa käyttöömme meidän on jalostettava uusiutuvia raaka-aineita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puunjalostuksessa syntyvä biojäte on metsäteollisuudelle ilmaista polttoainetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maksaa jos jaksee. Ja todellisessa elämässä yleensä maksaa vähemmän ja nakkaa yliverottajan pihalle. Eli menetys moninkertainen ja verotulot vaan laskee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Dieselvero tulisikin nostaa sille tasolle, että dieselin käyttö loppuisi kokonaan. Metsäteollisuuden alasajo olisi suuri voitto suomalaisille ja Suomen luonnolle. Metsäteollisuus elää erilaisten tukien, mm. yritystuki, varassa ja on erittäin raskas taakka valtion taloudelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivon hartaasti että aloittaja oli trolli.. Metsäteollisuus on erittäin tärkeä Suomen viennin ja suomalaisten työpaikkojen kannalta. Lisäksi Suomen puusto kasvaa koko ajan enemmän kuin sitä hakataan. Puu ei Suomesta lopu. Lisää sellutehtaita ja metsäteollisuutta kun se me osataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sahatavara kulkee junalla diesel kulu on kuljetusyrityksen menoerä jonka saha vähentää Alv menoina
Ja myy valmiin tavaran ilman Alv ulkomaille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lopetan kuljetusyrityksen suomesta. Suomi ei ole yrittäjä ystävällinen maa. Jatkuvat valmiste ja dieselvero uhka päällä.
Kouraisee syvältä jos uusi lama tulee ja veroasteet on jo nyt korkeat. Tulee paljon työttömiä mun firmasta kortistoon harrastamaan sitä aktiivimallia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis aivan kaikki yritystuet on poistettava. Samalla myös aivan kaikki energian verottaminen on poistettava. Tämä meidän systeemi on liian monimutkainen, kallis ja jäykkä. Me tarvitsemme lisää töitä ja yrityksiä ja näillä säännöillä, veroilla ja tuilla me ei saada koskaan työttömyyttä laskemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on maksut korkeanpia, mutta palkat ovat pienenpiä, kuin muissa maissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä,jos dieselin hinta nousee niin minunkaan ei kannata ajaa 200km päivässä töiden vuoksi vaan aletaan koisimaan kotona.Se on eri asia HYKSI asutko kaupunkialueella vai maakunnassa,kyllä bensa-autolla voi ajaa jos työmatka on luokkaa 10km,mutta jos työmatka on 200km niin kyllä se diesel on oltava.Tässä maassa on jo aivan tarpeeksi kalliit polttoaine hinnat,joten ei mitään korotuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos dieselin polttoaineverotusta kiristetään, on hyvin helppoa alentaa dieselajoneuvojen käyttövoimaveroa sen vastineeksi. Nämä verot ovat aina olleet toistensa vastinpareja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (30)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Kolari, Sodankylä, Pelkosenniemi, Enontekiö ja Inari.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

MV lehden kommentointi

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Ei missään nimessä kieroilijaa jatkoon. Lue lisää...
Ei todellakaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

19.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image