Talous

Mainos

Metsäkeskus: Kemijärvelle suunnitteilla tuhat henkilöä työllistävä biojalostamo

Kemijärvellä oli aikaisemmin Stora Enson sellutehdas. KUVA: Eljas Sallmen
Talous 24.2.2015 14:09 | Päivitetty 25.2.2015 9:59
STT

Suomeen suunnitellaan jo kolmatta merkittävää investointia biojalostamoihin. Suomen metsäkeskus kertoo, että jalostamo nousisi Kemijärvelle.

Sellua, energiaa sekä bioraaka-aineita tuottava tehdas maksaisi 700–800 miljoonaa euroa ja työllistäisi tuhat henkilöä. Tehtaan kapasiteetti olisi 400 000 tonnia sellua vuodessa.

Kemijärven hankkeen taustavoimia ei vielä kerrota, koska lisäselvityksiä tehdään edelleen, kertoo Heikki Nivala Metsäkeskuksesta. Selvitysten on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

– Mukana on teollinen toimija, Nivala vakuutti.

Tehdashanketta on valmisteltu jo puolitoista vuotta. Hankkeen julkistamisen ajankohta liittyy Nivalan mukaan työ- ja elinkeinoministeriön kansainväliseen biojalostamokilpailuun, jonka tulokset julkaistiin tänään.

Suomen metsäkeskuksen roolina on osallistua selvitysten tekemiseen.

Nivala kertoo, että jos investointipäätös tehdään, tehtaan rakentaminen kestäisi 2–3 vuotta.

Kemijärven hanke on selvästi pienempi kuin Äänekoskelle ja Kuopioon suunnitellut tehtaat. Äänekosken tehdas maksaisi 1,1 miljardia euroa ja tuottaisi sellua 1,3 miljoonaa tonnia. Kuopion investointi olisi 1,4 miljardia euroa ja tuotanto 1,1 miljoonaa tonnia sellua.

Kuitupuuta saatavissa runsaasti

Kemijärvelle suunniteltu tehdas olisi kuitenkin huomattavasti suurempi kuin vuonna 2008 lakkautettu sellutehdas. Stora Enson Kemijärven tehdas tuotti sellua 250 000 tonnia vuodessa.

Lapin metsissä on myös tarjolla runsaasti kuitupuuta. Nivala kertoo, että joillakin alueilla kuitupuulla ei ole edes arvoa, koska kysyntää ei ole.

Nivalan mukaan uusi tehdas hyötyisi myös Keitele Forestin Kemijärven sahasta, jolta saataisiin raaka-ainetta sellutehtaalle. Tukkipuusta saadaan runsaasti sellukattiloihin kelpaavia latvoja ja muita sahaamisesta yli jääviä aineksia.

Kemijärven biojalostamohankkeesta kertoi ensimmäisenä Yle.

 

Juttua oikaistu 25.2.:  Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Äänekosken tehdas tuottaisi 1,3 miljardia tonnia ja Kuopion tehdas 1,1 miljardia tonnia sellua. Oikeat luvut ovat 1,3 miljoonaa ja 1,1 miljoonaa tonnia.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (54)

Sama kohtalo kuin liimapalkkitehtaallakin! Kun on valtion tuet sekä investointiavustukset saatu ja jaettu osakkeenomistajien kesken voidaan panna pillit pussiin ja sanoa että "aprilliä syö silliä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tämmöinen biojalostamo tuottaa ? Olisiko hyvä myös samalla suunnitella biodieselin tekoa samoissa paikoissa, kun ei tiedä tuosta itäöljyn tulevaisuudesta koskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Suomeen suunnitellaan jo kolmatta merkittävää investointia biojalostamoihin."

Kovasti on suunniteltu, joo. Mitä jos media seuraavan kerran palaisi aiheeseen esitelleen uutuuttaan kiiltävää biojalostamoa ja seuraavaksi kysyisi mitenköhän paljon moinen mahtaa Suomen polttonesteiden kulutuksesta kattaa?

En minä biojalostusta mitenkään halveksi, fiksu tapa - mutta eikös tässä lapeta Kepun laariin ääniä Metsäkeskuksen toimesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, viis mahdollisista uusista työpaikoista kunhan ei vain kepu saa näistä hankkeista lisää kannatusta vaaleissa. Ilmeisesti suurtyöttömyys on halpa hinta siitä ettei kepua nähdä uudessa hallituksessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

joo alkaa nyt olla näitä sellutehdas uutisia kuin sieniä sateella, monikohan oikeasti toteutuu??? Oulusta voisi kyllä yhden lakkauttaa ja siirtääkin tuonne Kemijärvelle. Loppuis hajut ja saatais lissää nukkumalähiötä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä nottei ! On se kuitenkin hyvä, että suurin osa kommentoijista ei ole asian takana ku ovat niin maan perusteellisen pessimistisiä. Pysykää vaan poissa kehityksen tieltä, ei teitä tarvita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö tulla joku vuosi takaperin suljettu sellutehdas? Ja nyt suunnitellaan uutta. Ei voi sanoa järjen päätä pakottavan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokohan nyt onnistus Kemijärvellä???Edellinen meni konkkaan ja silloiselle yrittäjälle jäi eurot kouraan.Nyt tarkkana ,paljonko valtio on mukana?Päättäjät ,oletteko jäävi tässä päätöksessä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että suunnitellaan, mutta:
"...työllistäisi tuhat henkilöä...", > sellutehtaiden henkilöstövahvuus on nykyisin noin vajaa parisataa sierainparia/tehdas.
"..Tehtaan kapasiteetti olisi 400 000 tonnia sellua vuodessa.." > uudet nykyaikaiset sellutehtaat ovat huomattavasti isompia, (siis noin miljoona tonnia sellua/vuosi ).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun huomioidaan koko raaka-aineen hankinta ketju, ei tuo tuhat oo kovin kaukana. Sitten kun puhutaan kerrannais vaikutuksista. Kaupat koulut yms palvelut saatta olla että puhutaan 2000-2500 työllistymisestä, optimistisesti laskettuna

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti hanke toteutuu ja on myös ympäristöystävällinen. Hanke antaisi työtä ympäri Pohjois-Suomea, ei pelkästään Kempan väelle. Muutama vuosi sitten kun Kemijärven tehdas suljettiin, se oli megaluokan takaisku Itäkairan väelle. Ouluun suhteutettuna jos Stora-Enso ja Nokia olisivat menneet yhtä aikaa alas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun rakennetaan jätevesien purkuputki Nuasjärveen, hankkeesta tulee Ympäristöministeriön päätöksellä ympäristöystävällinen. Ja putken rakentamisella on myös työllistävä vaikutus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kunhan ei tulija olisi edellisen kaltainen.
Nosteli tukirahat ja häippäsi paikkakunnalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äänekosken ja Kuopion tehtaiden kapasiteetit ovat miljoonissa tonneissa ei miljardeissa.

Toivottavasti suunnitetulle tehtaalle löytyy riittävästi puuta. Vanha tehdas suljettiin pääasiassa puupulan vuoksi: Naturan tuloksena puolet Lapin metsistä on suojeltuja ja samanaikaisesti Venäjä nosti puun vientitullin pilviin. Lisäksi olisi pitänyt tehdä kalliit jätevesi-investoinnit. Tilanne on sikäli muuttunut, että Kajaanin tehdas on suljettu, joten Kemijärvi voi saada osan Kainuun puusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stora Enso ei mielestäni sulkenut Kemijärven tehdasta puupulan vuoksi, vaan siksi että se halusi vielä isommat voitot eteläisemmistä tehtaistaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asian hyvin tuntevana tiedän, että suurin syy oli puupula ja toisena tehtaan kannattamattomuus. Suuremmatkin tehtaat kuten Enocell Joensuussa joutui seisomaan kuukausia kysynnän puutteen ja huonon hinnan vuoksi. Kemijärven tehtaalla ei ollut tulevaisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (54)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Teloituskolikko

229 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen velkataakka on yli 800 miljardia

Itse asiassa perustuloa kannattaa yli 50 prosenttia suomalaisista, kun taas vastustajia on noin 20 prosenttia. Perustulo... Lue lisää...
tiedät tämän, mutta ...

Uutiset osastoittain

Menokalenteri

pe
28.4.
Maria Raasakka ikkunanäyttely
Kulttuuri
pe
28.4.
Höyhtyän Välke
Yhteisöt
pe
28.4.
Eläinmuseo
Kulttuuri
pe
28.4.
Vain pahaa unta -näyttely
Kulttuuri

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image