Kreikassa mellakkapoliisi suojeli tänään parlamenttia tiukkaa säästökuuria vastustavilta mielenosoittajilta.
Parlamentin edustalle oli kokoontunut ammattiliittojen järjestämään mielenilmaukseen noin 1? 500 ihmistä. Vasemmistopuolueiden koolle kutsumaan toiseen mielenosoitukseen osallistui noin 2? 000 ihmistä.
—? Säästötoimet todella koettelevat eläkeläisiä - emme voi vain istua ja niellä niitä, sanoi eläkkeellä oleva valtion työntekijä Kostas Xenakis, 70.
Mielenosoitukset järjestettiin euroalueen valtiovarainministerien kokouksen aattona. Ministerien on määrä päättää huomenna, saako Kreikka aiemmin suunnitellun tukipaketin. Pakettia tarvitaan, jotta maa välttyisi ajautumasta vararikkoon.
Itävallan valtiovarainministerin Maria Fekterin mukaan paketti todennäköisesti hyväksytään, vaikka yksityiskohdista yhä neuvotellaankin.
Säästökuurista huolimatta jopa 76 prosenttia kreikkalaisista tukee tuoreen mielipidemittauksen mukaan Kreikan pysymistä yhteisvaluutta eurossa. Lähes 82 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että talouskriisi on nykyisen ja edellisten hallitusten syytä.

Kommentoi
Juuri niin kuin muuallakin - suurimpia roistoja suojellaan, ei uhreja.
Voi hyvät hyssykät!... Lukekaa Talous Sanomista 19.02.2012 , miten Kreikan tukimiljardit jakautuvat, ja kuka niistä hyötyy?? Ei ainakaan Kreikka, jonka velka on kahden vuoden aikana vain kasvanut, vaikka tukea ona annetti miljardi tolkulla. Hyötyjät ovat Saksan .. ja muut pankit. Lisäksi Euromaat, kuten myös Suomi ...vielä velkaantuvat. Tämä on sitä kokoomus/sdp:n vastuullista politiikkaa.
Ei kannettu vesi kaivossa pysy, eikä raha Kreikassa.
Alkaa jo kyllästyttää helleenien touhut! Kreikka ulos EU:sta ja pian!
Nyt täytyy kyllä asettua tukemaan Kkreikan kansaa ja sen mielenosoituksia. Poliitikot tuhoavat koko euroopan näillä tukipaketeilla ja kansan mielipiteet jäävät täysin huomioimatta.
EU-tuki politiikassa.