Talous

Luottamusmies Muotka: "Accenture ei ole halunnutkaan työllistää Oulussa"

"Oulun kohdalla ei enää ollut toivoa ja porukka on ehtinyt totuttautua ajatukseen, että toimisto varmaan loppuu. Totta kai päätös on pettymys ja järkytys”, Accenturen luottamusmies Markku Muotka sanoo. KUVA: Kontiainen Jarmo
Talous 19.12.2012 6:07
Pasi Klemettilä

Konsulttiyritys Accenture ilmoitti tiistaina lakkauttavansa kokonaan Oulun toimiston. Oulusta 135 it-alan työntekijää saa potkut.

Accenture Services Oy:n Oulun luottamusmiehen Markku Muotkan mukaan Oulun toimiston työt loppuvat kevään aikana.

”Tukipaketteja on jaossa. Tuet ovat pienemmät kuin väki olisi olettanut saavansa Nokialta. Siinäkin mielessä tämä meitä kirpaisee.”

Muotka ei moiti Nokiaa työntekijöiden ulkoistamisesta irtisanottaviksi.

”Accenture on suurimmaksi osaksi itse keittänyt tämän sopan. He eivät ole osanneet käyttää meidän osaamistamme hyväksi. Meistä on välillä tuntunut, että Accenture ei ole halunnutkaan työllistää Oulun osaajia”, Muotka sanoo.

Lue lisää 19.12.2012 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (95)

Symbianille koodannut osaa koodata muutakin kuin Symbian C++:aa - koodaustaito ei käyttöjärjestelmää katso. Onpa osa tuostakin porukasta varmasti muille alustoille koodannut sekä omaa vahvan taustan mobiilialalta.

Koska Acce poliittisesti/taloudellisesti/tms.. syystä halusi sulkea juuri Oulun toimipisteen kiitetään siitä. Luodaan osaamispankki, jota kaupungin organisaatioiden toimesta markkinoidaan kansainvälisesti. Oulussa on tekemisen meininkiä etelä-suomalaisten mielestä, mutta ulkomaalaisista harva tietää mikä/missä on Oulu Suomesta saatikka sitä mitä yrityksiä ja osaajia sieltä löytyy. Oulussahan tietotekniikan ja mobiilin soveltamine on osa kulttuuria - syvemmällä kuin pelkässä palkkaliuskassa - kyse on lähinnä siitä, kuka tuosta kulttuurista jatkossa tulee hyötymään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Accenturelle siirtyi lauma Symbian-kehittäjiä, jotka vuosikausia kieltäytyivät katsomasta Nokia-maailman ulkopuolelle.

iPhone tuli markkinoille jo 2007 !!! Viisi (5) vuotta sitten !!!
Kuinka moni sokeista Oulun Accenturelaisista on vieläkään käyttänyt koko laitetta?

Tuosta sisäänpäin katselemisesta johtuen Oulun Accenturella ei tajuta sitäkään, että pienenä osana maailmanlaajuista yritystä omaa osaamista pitää myydä firman sisällä. Nokialla sitä tarvetta ei koskaan ollut.

Moniko Intian, Brasilian, USA:n, Kiinan, Venäjän tai Saksan Accenturella tietää koko Oulun puljusta mitään? Vastaan ettei yksikään, joka ei satu olemaan suomalaisen kanssa naimisissa. Kaikille muille Accenturelaisille Oulu ei sano yhtään mitään.

Mikä tehtävä on muuten luottamusmiehellä? Olla mukana johtoryhmässä ohjaamassa yrityksen kehitystä resurssien mahdollistamaan suuntaan ja turvaamassa siten työpaikkoja? Vaiko taistella kahvinkeittimien ja pekkasien puolesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihmeen tekemistä iPhonen käyttämisellä/käyttämättömyydella on tekemistä sen kanssa, voidaanko nokia-osaajan osaamista käyttää accenturen toiminnoissa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ikänsä käyttää pelkkiä Nokian laitteita on suuri vaara sokeutua kilpailulle.
Nokian olisi pitänyt ottaa iPhone heti vuonna 2007 osalle koodaajista työsuhdepuhelimiksi.

Vastaava käytäntö on ollut menestyneimmillä saksalaisilla auton valmistajilla jo vuosikymmeniä. Oman merkin käyttöä ei suositella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nokia-osaajan osaamista ei voi käyttää Accenturen toiminnoissa, jollei tuota osaamista muualla Accenturella edes tiedetä olevan olemassakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Nokian ensimmäinen kosketusnäyttöpuhelin julkaistiin 2005. Mitä sitten? Ei ne rivikoodaajat varmaankaan tuotestrategioita ole olleet tekemässä. Mitä tekemistä tuolla iPhonen käyttämisellä on tämän uutisen kanssa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kyse ollut kosketusnäytöstä vaan koko toiminnallisuudesta, joka oli iPhonella jo 2007 parempi kuin uusimmalla Ashalla nykyään VIISI vuotta myöhemmin.

Voin toki itse olla kovastikin väärässä, mutta markkina vaan tuppaa olemaan aina oikeassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuotakin luuria eli S90-sarjaa tehtiin Oulussa aika isolla porukalla ja kovalla kompetenssilla. Kyllä tekijätasollakin oli jo varhaisten S60-versoiden aikaan keskustelua, että käyttöliittymää pitäisi saada suoraviivaisemmaksi. Jälkiinpäinhän on julkisuuteenkin tullut paljon kritiikkiä siitä miten vaikeaa oli saada vähänkään isompia muutoksia tai muutosehdotuksia läpi. Eli ihan turhaa lätinää nimimerkiltä "katsokaa peiliin".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan. Turhaapa tässä sitten lätisee jos te ex-työntekijät tiedätte jo kaiken ja kaikki on hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukaan ei voi kaikkea tietää vaikka näin itsestäsi kuvitteletkin. Melkoisen naivia yleistystä on syyttää kaikkia oululaisia symbian-kehittäjiä Symbianin ja Accenturea Oulun yksikön epäonnistumisesta.
Oletetaan, että sinullakin olisi ollut jo vuonna 2007 tämä kirkas idea koko käytettävyyden uudistamisesta. Ja ehkä olisit saanut tämän saman idean saanut myytyä kymmenelle työkaverillesi.
Millä keinoilla olisitte ajanut tämän idean läpi 5-7 hierarkiaportaan läpi ottaen huomioon jo olemassaolevat ylitiukat tuoteaikataulut? Isoissa organisaatiossa mennään aikalailla, miten ylhäältäpäin sanellaan.
Olet oikeassa, että Symbianin käytettävyyttä olisi jo tuolloin alkaa radikaalisti uudistamaan, mutta siitä et voi oululaisia syyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukaan ei voi kaikkea tietää, en edes minä.

Nokialla oli miljardeja rahaa ja satoja ihmisiä markkinoita tunnustelemassa, mutta ehkä juuri tuon kankeuden vuoksi myöhästyitte noista trendeistä aina. Kuten simpukkamallin kanssa vuosituhannen alussa.

2007 Applella oli jo valmis tuote, joten heillä on ollut kirkas idea jo ennen vuotta 2007.

Mitä taas Accenturen aikaan tulee, niin olisi kannattanut huomata, ettei Accenturen asiakkaat ole loppukäyttäjiä vaan yritysasiakkaita. Silloin osaamisen markkinointiin ei riitä ideansa myyminen kymmenelle työkaverille.

Rauhallista Joulua ja loistavaa tulevaisuutta Teille kaikille !!!

Sent from my iPhone

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos osaat ohjemoida koodia puhelimeen, jota valmistettiin vuosia sitten toisella puolen maailmaa, olit kaiketi sen alan osaaja. Ajat muuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mitä osaamista ei hyödynnetty? sympparin hinkkaamisen? mitä sillä osaamisella enää tekee? sillä määrällä saitteja mitä accenturellakin on, kannattaako pitää vielä yhtä pientä jossain perämettässä kun ei mitään relevanttia erityisosaamista ole?

sinänsä hyvä kysymys mitä virkaa meillä kellään on tässä menossa enää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No olihan se kaikkien tiedossa Accenture oli vain Nokian "roskapankki" jonne siivottiin työntekijät, jotta näyttäisi, että Nokia välittää heistä. Todennäköisesti siirtosopimuksessa oli jo kirjattu, että näin ja näin pitkän ajan päästä voitte potkaista kaikki pihalle. Tämä on sitä amerikkalaista meininkiä jota "paremminvointisuomea" ajava kokoomuskin haluaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demarisuomessa (säästäminen kiellettyä) Nokia olisi pitänyt tarpeettomaksi jääneet Symbian-osaajat palkkalistoillaan ja mennyt konkurssiin, jolloin Ouluun ei olisi jäänyt ainuttakaan nokialaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odotellaan vielä joku vuosi tumput suorina ja herätään jonain kauniina aamuna siihen todellisuuteen, että Oulusta on tullut Suomen Detroit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viisas luottamusmies, kyllähän se oli odotettavissa, että Nokia siististi ulospäin antaa potkut oululaisille konsulttifirman kautta. Ei ollut tarkoitus olla täällä kuin lyhin mahdollinen aika. Valitettavasti Etelä Suomi kokee Nokian lopulta häipyvän maasta ja siinä vaiheessa Oulussa on jo uudet osaajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Accenture ja se ulkoistusfirmahan tekivät sopimuksen symbian resurssien siirrosta, mutta pidosta ei ollut mitään paperilla sovittuna. Se mitä oli sovittuna, liittyi kertakorvaukseen resurssien siirrosta (noin 230 miljoonaa käteisenä) ja tietysti Symbian päivitykset ja ylläpito elinkaaren loppuun asti. Hulluahan olisi pitää Suomessa 1200 nuppia firman leivissä, jos toimeen tullaan huomattavasti pienemmällä väkimäärällä ja jos ennusmerkit pitää paikkansa, loputkin saa lähteä vuoden kuluessa, jos ylläpito onnistuu jossain muualla kivuttomasti Symbianin hamaan loppuun asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (95)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari, Pelkosenniemi ja Savukoski. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä ja Sodankylä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

123 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Jotkut hulluimmat syyttävät Mannerheimiä vankileirien olosuhteista. Hänhän lähti Suomesta 1.6.1918, ja palasi loppuvuonn... Lue lisää...
Ulkomailla

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image