Lehti: Nokia ir­ti­sa­noo 400 Rans­kas­sa

Nokia irtisanoo 400 työntekijää Ranskassa osana keskiviikkona ilmoitettua säästöohjelmaansa, kirjoittaa ZDnet.

-
Kuva: Peura Pekka

Nokia irtisanoo 400 työntekijää Ranskassa osana keskiviikkona ilmoitettua säästöohjelmaansa, kirjoittaa ZDnet.

Ministeri Emmanuel Macron kertoi aikanaan Le Mondelle, että Nokia antoi Ranskan hallitukselle takeet siitä, että ranskalaisten työpaikat eivät ole uhattuna Alcatel-Lucent -kaupan yhteydessä. Nyt yhtiö aikoo irtisanoa satoja vuoteen 2018 mennessä.

ZDnetin mukaan nyt julkaistusta vähennystarpeesta huolimatta Nokia on yhä sitoutunut säilyttämään 4200 työpaikkaa Ranskassa kahden vuoden ajan sekä muihin Ranskan hallituksen kanssa viime vuonna sopimiin asioihinsa.

ZDnetin mukaan Alain Ferrasse-Pale Ranskan Nokiasta sanoo, että Ranska on yhä tärkeä maa Nokialle, mutta sen toimintaa täytyy terävöittää. Nokia aikoo yhdistää ranskalaisia tiimejään ja keskittää niitä tietyille paikkakunnille.

Nokia on kertonut luovansa Ranskaan 500 uutta työpaikkaa uusien teknologioiden parissa seuraavien kolmen vuoden aikana ja palkkaavansa 300 uutta työntekijää.

Nokia suunnittelee Suomessa 1300 työntekijän vähentämistä ja Oulussa luku on yli 300. Bloombergin mukaan Nokia aikoo irtisanoa työntekijöitä Saksasta hieman enemmän kuin Suomesta. Nokialla ja Alcatel-Lucentilla on noin 4800 työntekijää Saksassa ja 4400 Ranskassa.

ZDnetin juttu.

Ilmoita asiavirheestä