Nokian palveluksesta lähteneet työntekijät ovat pääosin tyytyväisiä tilanteeseensa. Tällaiseen tulokseen on kyselytutkimuksella päätynyt konsulttiyritys HRM Partners, joka toimi Nokian yhteistyökumppanina työntekijöiden uudelleensijoittumisvalmennuksessa.
Kysely oli osoitettu niille Nokiasta lähteneille henkilöille, jotka olivat osallistuneet HRM Partnersin järjestämään uudelleensijoittumisvalmennukseen. Kysely koski tilannetta helmikuussa 2014, kun lähdöstä oli kulunut keskimäärin 1,5 vuotta.
Uudelleensijoittumisvalmennukseen osallistui yli 1 800 henkilöä. Kyselyyn vastasi 894 henkilöä. Vastaajat olivat asiantuntijoita ja johtajia, joiden työt olivat päättyneet vuosina 2011–2013.
Vastaajat olivat pääkaupunkiseudulta sekä Oulun, Salon ja Tampereen alueilta. Heistä yli 80 prosentilla on korkeakoulututkinto ja 73 prosenttia oli ollut Nokiassa töissä yli 10 vuotta.
Vastanneista yli 70 prosenttia on melko tai erittäin tyytyväisiä tämänhetkiseen tilanteeseensa. Tyytyväisimpiä olivat yrittäjät, tyytymättömiä ennen kaikkea työtä vailla olevat.