KL: Jät­ti­ti­lauk­sen saanut Sievin Jalkine pal­kan­nut tänä vuonna yli 70 hen­ki­löä – yhtiötä uhkaa nyt työ­voi­ma­pu­la

Jalkinevalmistaja Sievin Jalkine on palkannut tänä vuonna eri tehtäviin yli 70 henkilöä, kertoo Kauppalehti. Lisää työvoimaa tarvitaan keväällä.

Jalkineyhtiön koko tuotanto on Suomessa. Tehtaat löytyvät Sievistä ja Oulaisista.
Jalkineyhtiön koko tuotanto on Suomessa. Tehtaat löytyvät Sievistä ja Oulaisista.
Kuva: Jukka Leinonen

Jalkinevalmistaja Sievin Jalkine on palkannut tänä vuonna eri tehtäviin yli 70 henkilöä, kertoo Kauppalehti.

Lehden haastattelema toimitusjohtaja Juha Jokinen kertoo, että yhtiöllä on yhä tarve lisätyövoimalle, mutta työvoiman saanti ei ole helppoa.

– Keväällä tarvitaan vielä lisää henkilökuntaa, sillä kasvatamme kapasiteettia. Haasteena meillä on työvoiman saanti, sillä työvoimapula näkyy nyt meilläkin, Jokinen sanoo.

Sievin Jalkinetta työllistää esimerkiksi Ruotsin armeijan jättitilaus. Kesällä 2016 julkistetun sopimuksen mukaan yhtiö valmistaa ruotsalaisille yli 212 000 paria jalkineita.

Yrityksen laskelmien mukaan noin 17 miljoonan euron tilauksen työllistävä vaikutus on satakunta henkilötyövuotta.

Sievi Marketing –konserniin kuuluvan yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna liki parikymmentä prosenttia ja oli 99,5 miljoonaa euroa.

– Tavoitteemme on noin 7–8 prosentin vuotuinen orgaaninen kasvu. Nyt näyttää siltä, että tänä vuonna Sievin Jalkineen liikevaihto kasvaa noin 15 prosenttia, Jokinen kertoo Kauppalehdelle.

Jalkineyhtiön koko tuotanto on Suomessa. Tehtaat löytyvät Sievistä ja Oulaisista. Työntekijöitä yhtiöllä on viitisensataa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä