Talous

Keskeytykset ja kiire hiertävät rakentajia työmailla

Talous 9.2.2018 10:03 | Päivitetty 9.2.2018 11:47
STT

Aikataulupaineet ja keskeytykset ovat suurimpia rakentamisen laatua heikentäviä tekijöitä rakennustyömailla, arvioivat työntekijät Rakennusliiton jäsenkyselyssä.

- Keskeytykset ja kiireen tuntu nousevat vahvasti esille, mikä kertoo aikataulutuksen haasteista tai puutteellisesta viestinnästä aikataulujen suhteen, sanoo toiminnanjohtaja Tuula Råman Rakentamisen laatu -yhdistyksestä tiedotteessa.

Parhaimmiksi keinoiksi laatuongelmien poistamiseksi vastaajat nostavat sen, että työn tekemiselle täytyy antaa enemmän aikaa. Lisäksi koulutuksen ja valvonnan lisääminen sekä ammattitaidon arvostus parantaisi vastaajien mielestä laatua.

Pääsääntöisesti kyselyn tulokset ovat positiivisia. Työmailla vallitseva henki koetaan hyväksi ja työskentelyolosuhteita pidetään turvallisina.

Kokonaisuutena työntekijät arvioivat rakentamisen laadun keskinkertaiseksi. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että omalla työmaalla asiat arvioidaan paremmin hoidetuiksi kuin muilla työmailla. Myös oman työn laatuun suhtaudutaan positiivisemmin kuin laatuun yleensä. Aliurakoitsijoiden työntekijät kokevat laatuun liittyvät tekijät pääsääntöisesti huonommiksi kuin pääurakoitsijan työntekijät.

Tulosten perusteella laatukysymys ei vaikuta kovin huonolta, arvioi kyselyä analysoinut projektipäällikkö Juha-Matti Junnonen Tampereen teknillisestä yliopistosta.

- Näyttäisi siltä, että julkinen kuva, mikä ihmisille on tullut rakentamisen laadusta, on negatiivisempi kuin mitä laatu on tekijöiden mielestä, hän sanoo.

Kyselyn toteuttivat Rakennusliitto ja Rakentamisen Laatu viime vuoden lopulla. Nettikyselyyn vastasi yli 2 600 Rakennusliiton jäsentä.

MAINOS

Kommentoi

Juuri nämä aikataulupaineet ja pyrkimykset toteuttaa rakennusprojekti mahdollisimman nopealla aikataululla, ovat niitä päätekijöitä, jotka aiheuttavat luvattomaan suuriksi paisuneet homeongelmat uusissa ja uudehkoissa rakennuksissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

267 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Kylläpä sattui orpoon Rinteen maininta peruskoulun vastustamisesta kuuskymmentä luvulla. Ansio Suomen nousulle ja vakiin... Lue lisää...
elli persley

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image