Espanjan itsehallintoalue Katalonia pyytää valtiolta tukea viisi miljardia euroa. Koillis-Espanjassa sijaitseva Katalonia haluaa päästä osalliseksi paikallishallintojen tukemista varten perustetusta 18 miljardin rahastosta.
Katalonian hallinnon edustaja sanoi kuitenkin, ettei se hyväksy mitään poliittisia ehtoja tuelle. Alue on paitsi Espanjan suurimpia talousalueita myös kaikkein velkaisin. Se riitelee keskushallinnon kanssa kovista alijäämätavoitteista, jotka alueille on asetettu.
Katalonia ilmoitti jo aiemmin, ettei se voi rahapulan vuoksi maksaa muun muassa sairaaloille ja vanhainkodeille valtiontukia, jotka niiden olisi pitänyt saada heinäkuussa.
Katalonia vastaa viidesosasta maan bruttokansantuotetta.
Aiemmin valtion avun tarpeen ovat myöntäneet Valencian ja Murcian alueet.