Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomi ei ole joutunut tekemään isoja myönnytyksiä EU-huippukokouksessa.
Yön yli jatkuneissa neuvotteluissa on avattu mahdollisuus EU:n kriisirahastojen aiempaa laajemmille toimille. Ne voivat tulevaisuudessa tietyin ehdoin pääomittaa pankkeja suoraan ja ostaa suoraan valtioiden kauppaamia velkakirjoja.
Suomi on aiemmin suhtautunut nihkeästi kriisirahastojen toimien laajentamiseen. Kataisen mielestä Suomi voi kuitenkin olla tyytyväinen, koska kriisirahastoja koskevissa päätöksissä aika moni asia meni Suomen haluamalla tavalla.
– Pysyvässä kriisirahastossa säilyy ensisijaisen velkojan asema, kuten se on tähänkin asti ollut. Lisäksi jos väliaikaista kriisirahastoa käytetään Espanjan pankkien tukemiseen, Suomi tarvitsee vakuudet. Se tuli kaikille selväksi eilen, eli tässäkään ei oikeastaan mitään muutosta tullut, Katainen totesi toimittajille saapuessaan aamulla kokouspaikalle jatkamaan neuvotteluja.
Pääministeri piti hyvänä myös sitä, että kriisirahastot voisivat pääomittaa suoraan pankkeja vasta sen jälkeen, kun ylikansallinen pankkivalvonta saadaan toimimaan. Katainen tähdensi, että uskottavan pankkivalvonnan rakentaminen vie aikaa.
– Mutta meillä ei ole mitään syytä estää sen toteutumista. Se on pelkästään hyvä asia.

Kommentit
Nyt alkaa jo asian tuntijatkin tulla T.Soinin linjoille.
Professori Puttonenkin on kääntänyt kelkkansa, mutta onko liian myöhäista... jääkö meille maksuja???
Hallitus vaan ei näytä tajuavan missä mennään, ollaan Euron ytimessä...
Puttosen mukaan takapenkillä, jos sielläkään.
Ei uskoisi ,että Suomella on näin tyhmiä politikkoja... hallitus!!!
Suomen ja ehkä koko maailman turhin "mies"
Pienikin myönnytys strategisesti tärkeässä paikassa voi olla katastrofi. Otetaan Islannista mallia. Oma valuutta ja irti EU,sta.
Suomi konkursissa. Ellei sossut ois hallituksessa suunniteltais yleislakkoa. Mutta eihän suomessa AY-pomot tällaista, valta maistuu...
juttu haisee mailien päähän
Mitä Suomi sitten teki, jos ei myönnytyksiä
Ei siellä Suomi ollutkaan edustamassa vaan KATAINEN!
Oho, eipä se niin mennytkään. Se olikin pelkkää väärinkäsitystä. Taisi olla savonkielen tulkin oma käsitys.
Meillä Suomessa on pääministeri, joka ei aja oman maansa etua! Katainen ulos ja hallitus hajalle. Ei tule muuten mitään.
Antti Rokan sanoin: "kaik on männy, kaik on männy, uso pois!"
Hyvä hyvä, nythän aletaan olla jo Elopin uskottvuuden tasolla.
...espanjalaiset taksikuskitkin kun pariviikkoa sitten Malagan ja Fueringolan väliä muutamaankertaan tuli suhailtua, niin loistokuntoon oli motarit Eu-rahoilla saatu koko alueelle puhumattakaan vuoristuista joita paikallisilta alkuasukkailta baaripuheissa saimme kuulla että ympäri maata oli kierrellyt "nurmikonvuokraajia" levittämässä vuortenrinteille hehtaarien kokoisia mattoja ilmakuvattaviksi oliivinviljelytukiaishakemuksia varten, ja taas oli siestanpitäjillä hauskaa, ja Holaa Holaa näille Alppien pohjoispuolen silmääkustaville päättäjille sateli heidän anteliaasta luonteestaan. Saa siinä Jyrki ja Jutta "voittopisteillään" kehua että vain 100 miljardia tälläkertaa, odotellaan vaan sitäkin Italian jättipottia, eiköhän siinä panokset nouse jo erilukemiin. Hola Hola....
Katainen joko valehtelee tai ei tiedä mihin on suostunut. EVM:n ensisijaisen velkojan asemasta nimenomaan päätettiin luopua!
Katainen, tee jotain!
Kerro niille, että viet asian Suomessa kansanäänestykseen.
Se on demokraattinen syy ja saanee liikettä aikaan etelässäkin.
Kun luottoluokka laskee loppuu suomelta leikki siihen. Velkaa velan päälle. Suomessa karsitaa raha jo omasta hyvinvoinnista. Olisi parempi EROTA koko rahaliitosta kohta ei ole kuin kurjuutta, työttömyyttä ja VELKAA.
Euro humppa soi saas nähä kuin pitkään, suomi ajetaan väkisellä suohon , valtiosihteeri Raimo sailaskin varoittaa että isot jäsenmaat ajavat omia etuja nämä jyrki ja jutta eivät näköjään tajua missä mennään
Kalliiksi tulee nämä Kataisen hyväksymät myönnytykset.. voe voe..
Onko se saavutus, ettei tarvinnut antaa isoja myönnytyksiä?
Olisi hienoa kuulla joskus jostain asiasta joka on saatu läpi.
Ymmärrän ettei pääministeri voi joskus kuin tehdä niitä myönnytyksiä, mutta jos meillä olisi sitovat kansanäänestykset, niin pääministerimmekin voisi kasvojaan menettämättä kertoa siellä mitä kansamme oikeasti on verojaan maksamattomien kansojen tukemisesta omista verorahoistamme.
Pulla ja Jykä on tehneet jo aivan liikaa myönnytyksiä!!
Koska loppuu tämä Suomen Sekoomuksen Vastuullinen Politiikka? Mukavahan Jyrkin on paistatella Brysselissä Annelin vieressä ja ajaa Suomii alas. Koska vasurit huomaavat mihin kelkkaan ovat hypänneet? Hallituksesta ei voi erota edes kasalaisten etuja ajamaan, koska edessä on Lontoon olympialaiset ja vielä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut - VIP-paikat odottavat.