Mainos

Kallasvuon lähtöhuhuille lisää vettä myllyyn

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon ympärillä vellovat lähtöhuhut kiihtyivät tiistaina, kun talouslehti Wall Street Journal kirjoitti yhtiön jo istuttaneen uusia kandidaatteja työhaastattelussa.

Talous  20.7.2010 | Päivitetty 10.9.2010 | Jaana Vaahtio STT, Reuters Muuta tekstin kokoa -+
Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon ympärillä vellovat lähtöhuhut kiihtyivät tiistaina, kun talouslehti Wall Street Journal kirjoitti yhtiön jo istuttaneen uusia kandidaatteja työhaastattelussa.

Nokia on ottanut selkäänsä erityisesti kalliimman hintaluokan älypuhelimissa. "Tuntoni on, että Kallasvuo on hävinnyt sijoittajien luottamuksen ja vaihto olisi Nokialle parasta", sanoi Gartnerin analyytikko Nick Jones uutistoimisto Reutersille. Jos lehtitiedot pitävät paikkansa, vaihdos voi olla edessä jo tässä kuussa. Nokia ei kommentoinut spekulaatioita. Yhtiö julkistaa toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa torstaina.

Nokian osakekurssi oli tiistaina vankassa nousussa. Nordean analyytikko Sami Sarkamies kuitenkin arvioi, että nousun taustalla vaikuttivat myös muut syyt kuin Kallasvuo-puheet. "Maanantaina julkistettu Motorola-kauppa oli merkittävä asia Nokia Siemens Networksille, ja se saattoi vaatia ensin sulattelua. Lisäksi NSN julkisti merkittävän verkkosopimuksen. Näilläkin on vaikutusta." Wall Street Journalin mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila olisi pyytänyt erästä amerikkalaista yritysjohtajaa Nokian johtoon, mutta tämä ei ollut halukas muuttamaan Suomeen. Ainakin yksi toinen ehdokas olisi jo lennätetty Suomeen haastateltavaksi.

Nokia on nimittänyt harvoin ykköspesteihin ihmisiä talon ulkopuolelta. Yhtiön tyyliin ei ole kuulunut tarjoilla mittavia kannustepaketteja, mikä voi hillitä amerikkalaisjohtajien halua tarttua mahdolliseen pestiin. John Strand telealan konsulttiyhtiöstä vertaili Kallasvuota Applen toimitusjohtajaan Steve Jobsiin ja Google-pomo Eric Schmidtiin.

"Kallasvuo on ollut hyvä myymään puhelimia, mutta huono myymään Nokian tarinaa", hän sanoi Reutersille.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Talous Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös