Noin viisi vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäiset kilpailevat kaukojunat lähtivät haastamaan Ruotsin valtiollista junayhtiötä SJ:tä. Kilpailuttamisessa ei ole vältytty kasvukivuilta.
Oppositio on vaatinut jo aikalisää, ja rautateiden avaamista kilpailulle on arvosteltu jopa suureksi junaryöstöksi.
Kaukoliikenteen kilpailuttaminen keskeisillä rataosuuksilla on tapahtunut asteittain yövuoroista viikonloppuvuoroihin ja vuodenvaihteesta lopullisesti koko maan kattavaksi.
Suurta säntäystä markkinoille ei ole. SJ on saanut Tukholmasta Göteborgin ja Malmön suuntaan kulkevilla osuuksille pari yksittäistä haastajaa.
Kaukoliikenteen vapauttaminen ei ole tapahtunut onnellisten tähtien alla, sillä Ruotsin rautatieverkoston kestävyyttä on kyseenalaistettu voimakkaasti.
Toimittaja Mikael Nyberg kuvaa Det stora tågrånet -kirjassaan (Suuri junaryöstö) kehitystä koko kansan rautateistä koko kansan junakaaokseen.
Ruotsin hallitus lupasi syksyllä pumpata lisää varoja infrastruktuurin parantamiseen, mutta ympäristöpuolueen Stina Bergströmin mukaan rahaa hukataan kiistoihin ja korvauksiin.