Elektroniikkateollisuudelle tuotantolinjoja valmistava JOT Automation antoi tulosvaroituksen torstaina. Yhtiö arvioi tämän vuoden liikevaihtonsa jäävän kolmanneksen viime vuoden liikevaihtoa alemmaksi. Koko vuoden tuloksen ennustetaan olevan tappiollinen.
Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 140 miljoonaa euroa ja liikevoitto 14 miljoonaa euroa.
Konsernissa on aloitettu säästötoimenpiteet, jonka johdosta kustannussäästöjä arvioidaan kertyvän yhteensä noin 8 miljoonaa euroa toisen vuosipuoliskon aikana.
Henkilöstöön kohdistuneiden säästötoimenpiteiden seurauksena konsernin henkilöstön määrä vähenee 613 henkilöön, kun se maaliskuun 2001 lopussa oli vielä 808 henkilöä.
JOT Automation tekee toimitiloja ja tuotantoa koskevia järjestelyjä lähinnä Euroopassa. Näistä merkittävimpänä Ruotsin Laxåssa sijaitsevan järjestelmätehtaan toiminta on päätetty lopettaa ja alueen myyntitoiminta keskittää konsernin Tukholman yksikköön.
Yhtiön tulosvaroituksen mukaan telekommunikaatioteollisuudessa on menossa teknologiamurros. Vallitsevassa markkinatilanteessa konserni panostaa jakelukanaverkostonsa kautta vakiolaitteiden ja osakokoonpanojen myyntiin sekä uusasiakashankintaan erityisesti telekommunikaatioteollisuuden ulkopuolelta.
Pitkällä aikavälillä yhtiö uskoo, että tuotantoautomaation kysyntä tulee painottumaan tuotantoautomaatiojärjestelmiin ja niiden käyttöä tehostaviin palveluihin.
JOT Automationin merkittävimmäksi markkina-alueeksi on muodostumassa Aasia. Vuoden 2000 aikana JOT Automationin liikevaihdosta noin 20 % tuli Aasian markkina-alueelta.