Talous

Mainos

Italian luot­to­luo­ki­tuk­sen lasku ei ollut yllätys, isoin uhka on maan pankkisektori

Talous 22.4.2017 4:40 | Päivitetty 22.4.2017 17:31
STT

Italian luottoluokituksen lasku ei tullut Aktian pääekonomisti Heidi Schaumanille yllätyksenä. Luottoluokittaja Fitch laski maan luokituksen tasolle BBB. Italian talouteen liittyy tällä hetkellä paljon riskejä, sillä maan talouskasvu on ollut jo pitkään heikkoa, velkakuorma kasvaa edelleen ja joulukuun vaalien jälkeen poliittinen epävarmuus on lisääntynyt.

Italian pankkisektori on kuitenkin Schaumanin mukaan suurin uhka muille Euroopan unionin maiden talouksille.

- Italiassa on kolme pankkia, jotka tarvitsevat apua, mutta pelastusmuoto on vielä auki. Finanssikriisin yhteydessä moni pankki joutui Euroopassa niin suuriin ongelmiin, että ne piti pelastaa. Italia on maa, jossa ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta, hän sanoo.

Italian pankkisektoria on tarkkailtu huolestuneina jo pitkään. Ahdingon ytimessä on yksi maan suurimmista pankeista Monte dei Paschi, joka todettiin heinäkuussa eurooppalaisissa pankkistressitesteissä kehnoimmaksi. Italian valtio lupasi sille ennen joulua useiden miljardien pelastusohjelman.

EU-komissio arvioi parhaillaan, onko tuki EU:n kilpailulainsäädännön mukainen ja onko pankilla realistisia selviytymismahdollisuuksia. Myös kaksi pienempää, mutta alueellisesti merkittävää venetsialaista pankkia on pyytänyt hätäapua valtiolta.

- Pelko on, että vaikka nyt pelastetaan kolme pankkia, se ei tule riittämään, se on suurin uhka, Schauman sanoo.

Italian parlamentti on päättänyt varata 20 miljardia euroa heikossa tilassa olevan pankkisektorin tueksi.

Maan pankeissa arvioidaan lojuvan noin 360 miljardin euron edestä huonoja luottoja. Myrkyllisten luottojen yhteismäärän arvellaan muodostavan noin kolmasosan koko euroalueen ongelmaluotoista.

Uutta Kreikkaa Italiasta ei ole kuitenkaan tämänhetkisten tietojen valossa tulossa.

- Italia on kuitenkin edelleen vedenpinnan yläpuolella, eikä tarvitse mitään pelastuspaketteja sinänsä, sillä maa voi kohtuullisen hyvin. Riskejä on on olemassa, mutta ne ovat olleet olemassa jo pitkään, Schauman sanoo.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Italian julkinen talous on konkurssissa. Italia ei tule koskaan selviämään veloistaan. Myös työttömyys on korkealla, erityisesti nuorten kohdalla. Pankit ovat kuralla.

Ratkaisua Italian ongelmiin haetaan sosialisoimalla Italian ja muiden euroalueen maiden velat EKP:n taseeseen. Se on yksi tapa maksattaa kaikilla euroalueen kansalaisilla Italian velat yhdessä. Suomessa meidän puolesta tästä on päättänyt Suomen Pankin pääjohtaja. Poliitikot kuitenkin ovat siunanneet tämän, koska SP on eduskunnan pankki ja sitä valvoo eduskunnan pankkivaltuusto, joka on hyvin tietoinen asioista. Asiasta ei kuitenkaan puhuta mitään eikä kerrota avoimesti kansalaisille.

Italian mukaan ottaminen euroon oli megaluokan virhe. Italia voisi paljon paremmin, jos sillä olisi oma kelluva valuutta. Monet italialaiset ovatkin tällä kannalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sieltä se lähtee euron hajoaminen.
Italialaiset viisaampina ymmärtävät euron vahingollisuuden heille ja luopuvat siitä. Suomalaiset tyhmempinä eivät luovu, vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Zyskowicz turvapaikkapolitiikasta: Olemme olleet hölmöläisiä

Ben on jälleen oikeassa. Pitääkö suomalaisten veronmaksajien kustantaa koko maailman sosiaalituki? Lue lisää...
Laars Leevi

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

24.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image