Intialaisyhtiö HCL on aloittamassa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa 140 työntekijän irtisanomiseen, kertoo Turun Sanomat. Neuvottelut koskevat 209 ex-nokialaista, ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Ari Miromaa kertoi lehdelle. STT ei tavoittanut HCL:n edustajaa.
HCL on toinen kahdesta intialaisyhtiöstä, joille Nokia ulkoisti talvella yli 700 tietohallinnon työntekijää.
Toinen yhtiöistä, Tata Consultancy Services (TCS), täsmensi tänään tietoja henkilöstövähennyksistään. Yhtiön mukaan sen uudessa organisaatiossa työtä vaille on jäämässä 172 suomalaista. Aiempi arvio oli, että työpaikkoja vähenee enintään 290.
TCS:n mukaan lopullinen luku selviää vasta 8-9 viikon kuluttua, koska osalle voi löytyä työtä muualta TCS-konsernissa. Tarjolla on myös vapaaehtoisia erokorvauksia.