Talous

Mainos

Hius­yrit­tä­jät: Veronalennus lisää kam­paa­mo­käyn­te­jä

Talous 7.10.2006 | Päivitetty 7.10.2006
STT

Hiusalan yrittäjäjärjestö arvioi, että parturi- ja kampaamopalveluiden arvonlisäveron alennus lisää palveluiden kysyntää ja parantaa alan työllisyyttä.

Veronkevennys alentaa järjestön mukaan maksuja, mutta ei aivan suoraviivaisesti veronalennusprosentilla. Kampaamokäynnit todennäköisesti tihentyvät viime vuosikymmenen rytmiin. Ennen arvonlisäverotusta asiakas kävi kampaamossa 4-5 viikon välein, nykyisin kerran 6-8 viikossa.

Eduskunnalle jätetyn lakiehdotuksen mukaan hius- ja partapalveluiden arvonlisävero laskee vuoden 2007 alussa nykyisestä 22 prosentista kahdeksaan prosenttiin. Muutos on voimassa vuoden 2010 loppuun saakka, ja se koskee myös pieniä korjauspalveluja.

Verouudistuksen vaikutukset ovat esillä viikonvaihteessa Hiusyrittäjien liittokokouksessa Jyväskylässä. Liitto olisi toivonut kaikkien parturikampaajan perustutkintoon kuuluvien tehtävien veron alentamista. Osa palveluista jää alennuksen ulkopuolelle, ja alalle muodostuu kaksi eritasoista verokantaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos
Mainos

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kyllä on karmea paikka tuo Venäjä

86 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomessa ei saa edes keskustella?

Olet täysin oikeassa. Ymmärtääkseni myös poliisia on kielletty kommentoimasta millään muotoa mamujen tekemiä rikoksia va... Lue lisää...
Patu68

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 8-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 344 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut

stats-image