Talous

Halpaa espanjalaista viiniä myytiin ranskalaisena 10 miljoonan pullon edestä

Talous 9.7.2018 19:34 | Päivitetty 9.7.2018 19:42
STT

Ranskassa myytiin espanjalaista roseeviiniä ranskalaisena 70 000 hehtolitran verran vuosina 2016-2017, Ranskan kuluttajansuojaviranomainen kertoo. Määrä vastaa noin 10 miljoonaa viinipulloa.

Asiasta ensin kertoneen Le Parisien -lehden mukaan espanjalaisen roseen tukkuhinta oli tuolloin 34 senttiä litralta, kun taas ranskalaisesta roseesta sai 75-90 senttiä per litra. Viinihuijauksia tekivät sadat viinintuottajat.

Osaa pulloista väitettiin avoimesti ranskalaisiksi. Osa hienovaraisemmista huijareista kertoi näkyvästi, että viini on Ranskassa tuotettua, ja koristi pullon ranskanliljoilla tai Ranskan lipun väreillä. Pienemmällä painettiin, että itse viini oli peräisin "Euroopan yhteisöstä."

Tuottajat voivat saada kuluttajien harhaanjohtamisesta pahimmillaan 300 000 euron sakot ja kaksi vuotta vankeutta.

Ranskalaiset ja espanjalaiset viinintuottajat ovat kiistelleet usein viime vuosina. Espanjalainen viinin ylituotanto on painanut hintoja alas, ja halpa viini on kelvannut niin viininystäville kuin viiniä pullottamalla ranskalaistaville viinintuottajillekin.

Pahimmillaan jännitteet ovat kärjistyneet siihen, että ranskalaiset mielenosoittajat ovat pysäyttäneet espanjalaista viiniä rajan yli tuovia autoja ja tyhjentäneet niiden lastin valtateille ja tienposkeen.

MAINOS

Kommentoi

Miksi halvinkin espanjalainen viini maksaa suomessa noin 9-10€ litra? Teneriffalla saat 0.7 pullon alle eurolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Espanjalaiset viinit ovat ranskalaisia parempia, ilmeisesti tämäkin erä meni hyvin kaupaksi. Viva Espanja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ostaa kallista viiniä kun se halvinkin on aivan hyvää ja juomakelpoista? En maksa merkistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enpä ole löytänyt juomakelpoista viiniä hintaan katsomatta. Pilaavat hyvän ruoan maun, niin kuin olutkin. Viinin juonnin pitäisi olla nautinto, mutta nauttiihan jotkut mämmistäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

103
Omaiset ilmoittivat palvelukoti Fregatin kuumuudesta aluehallintoviranomaiselle – työntekijöiden mukaan ilmastointi temppuili jo keväällä
68
Sähköauto on jo nyt varteenotettava vaihtoehto – ykkösautoksikin Lukijalta
66
Tulevatko junat kulkemaan Suomessa 300 km/h? – "Maksiminopeus on tällä hetkellä 220 kilometriä tunnissa"
38
Poliisi pysäytti ajo-oikeudetta ajaneen huumekuskin Hailuodossa
15
Suuryhtiöt mullistivat majoitusmarkkinat – "Toimet markkinajohtajaa vastaan mahdollisia"
12
Sudet veivät farmarilta 22 lammasta Vihannin Alpuassa – sähköaita ei pidätellyt susia
9
Oulussa uinninvalvojille riittää hommia, mutta häiriökäyttäytymiseen ei juuri tarvitse puuttua – "Oululaiset osaavat pääsääntöisesti käyttäytyä hyvin"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Sadevaroitus: Maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa voi sataa iltapäivällä rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan pohjois- ja itäosassa sekä Ahvenanmaan, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

194 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Olet jälleen väärässä. Köyhyyden ei pidä näkyä sen vuoksi että köyhä olisi muille varoittava esimerkki. Sen pitäisi näky... Lue lisää...
Tähtitenava

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image