Finnairin entinen toimitusjohtaja Jukka Hienonen on huomenna eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana valtion omistajaohjauksesta.
Talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen mukaan myös Finnairin hallituksen entistä puheenjohtajaa Christoffer Taxellia on toivottu kuultavaksi. Tänään valiokunta kuuli valtion omistajaohjausyksikön ylijohtajaa Pekka Timosta.
Pekkarisen mukaan Timosen kanssa ei puhuttu Finnairista vaan yleisesti siitä, minkälaiset vapaudet nykyiset ohjeet jättävät yhtiön hallitukselle kriisitilanteessa. Joka tapauksessa hallituksella on yhtiön ollessa kriisissä laajemmat vapaudet palkitsemiseen.
– Ihan tarkkaan ei pystytä määrittelemään, mitä avainhenkilöiden pitämiseksi voidaan kovassa kriisissä tehdä. Vähintä mitä pitää pystyä tekemään on avoimuuden lisääminen siitä, jos poiketaan normaalista palkitsemissäännöstä. Tämänkaltaisia tarkennustarpeita voisin kuvitella olevan olemassa, Pekkarinen sanoo.

Kommentit
Ketkujen keittämä soppa ottikin nyt pohjaan kiinni ja käry kävi . Maksetut rahat palautettava ja vastuulliset tuomittava vankeuteen .