Mainos

Finnair haluaa laajentaa reittiverkostoaan Pohjolassa

Lentoyhtiö Finnair havittelee Pohjoismaiden ilmaherruutta. Yhtiö aikoo haastaa toden teolla muiden muassa halpalentoyhtiö Norwegianin sekä pohjoismaisen SAS:n niiden kotimarkkinoilla.

None None
Heikki Saukkomaa
None None
Heikki Saukkomaa
Talous  9.2. | Päivitetty 9.2. | STT, Muuta tekstin kokoa -+
Lentoyhtiö Finnair havittelee Pohjoismaiden ilmaherruutta. Yhtiö aikoo haastaa toden teolla muiden muassa halpalentoyhtiö Norwegianin sekä pohjoismaisen SAS:n niiden kotimarkkinoilla.

Finnair kertoo aloittavansa keskustelut yhteistyökumppaneiden kanssa yhteisyrityksen perustamiseksi Pohjoismaihin. Uuden yrityksen turvin yhtiö haluaa laajentaa reittiverkostoaan Pohjoismaissa ja perustaa uusia asemapaikkoja.

Finnair ei tiedotteessaan yksilöi, keitä se hamuaa yhteistyökumppaneikseen. Yhtiön päämääränä on toimitusjohtaja Mika Vehviläisen sanoin laajentaa kotipesänsä kattamaan kaikki Pohjoismaat.

Vehviläisen mukaan uusi yritys palvelee myös Finnairille tärkeää Aasian-liikennettä. Syöttöliikenne Aasian-kohteisiin kasvaisi ja Finnair saisi jalansijaa keskeisissä kaupungeissa ympäri Pohjoismaita.

Vehviläinen sanoo tiedotteessa, että yhtiö jatkaa keskusteluja henkilöstön kanssa eri vaihtoehdoista alentaa Euroopan-liikenteen kustannuksia.

"Samalla arvioimme myös, voisiko mahdollinen yhteisyritys operoida osan tai kaikki nykyisestä Euroopan-liikenteestä."

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

7/7 kommenttia

Nimimerkki
9.2.2012 14:06

Eihän siinä mitään,lippujen hinnoista reilusti pois niin mikä ettei,lentäähän sitä finnairillakin.


tuertti
9.2.2012 12:31

Kyllä olen sitä mieltä, että Vehviläinen on juuri oikea mies laajentamaan kotipesäänsä, kuten uutinen yllä kertoo.


Kuluttaja hyötyy kilpailusta, hyvä niin.
9.2.2012 12:09

Nyt Finnair on oikealla tiellä. Yhtiö saa kustannutehokkuutta vain uuden alun kautta, Pohjoismaissa. Finnair ja Sas yhdessä hoitamaan pohjoismaista liikennettä uudella yhtiöllä? Muuten kumpikaan ei pärjää nykyrakenteella nk. halpalentoyhtiötä vatsaan. Kilpailijat löytävät toisensa yhteisen uhan edessä?


Lukija
9.2.2012 12:02

Valtion strategisen omistuksen piiriin luokitetu Finnair on palasteltu ja myyty pikkuhiljaa kenenkään puutumatta asiaan. Finnairin palvetuoiminnon on ulkoistettu, tekniikasta ja huollosta ollaan luopumassa ja yhteisyrityksien kautta hajaantuu loppukin omistus yhtiöstä. Valtion omistusohjauksesta vastaavien ja liikenneministeriön kannattaisi herätä ruususen unestaan, Nyt Finnarin tomiva johto vie omistajia kuin minkkiä hännästä.


Kehitystä se on tämäkin
9.2.2012 10:34

Toiminta näköjään laajenee, kun Oulun koneet pienenee.


pois kartellitaloudesta
9.2.2012 10:14

Juuri kun luulin, että vihdoinkin pääsimme kuluttajalle edulliseen eri lentoyhtiöiden väliseen reiluun kilpailutilanteeseen, alkaa monopoliasemansa menettänyt havitella entistä asemaansa takaisin. Herätkää kilpailuviraston konsulit valvomaan, ettei maamme kansalaisia taas omien kansalaistemme toimesta panna maksamaan tyhjästä.


Isku Sassin sydämeen?
9.2.2012 09:57

Niillähän on jo Flybe Nordic. Onko tekeillä laajempikin yhteisyritys ellei peräti fuusio kyseisen yhtiön kanssa, vai katsotaanko kilpakosijaan: kuten tiedetään Norwegian tilasi äskettäin omissa nimissään (hovihankkijansa Boeingin koneiden lisäksi) 100 Airbus-kapearunkokonetta, mutta eivät itselleen vain toisen yhtiön bulvaanina.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Talous Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös