Talous

Finavialta tuntuvia investointeja Lapin lentoasemille – samalla vastataan matkailun vahvaan kasvuun

Ivalon lentoaseman matkustajamäärä kasvoi viime vuonna 17 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. KUVA: Finavia
Talous 3.5.2018 12:08 | Päivitetty 3.5.2018 12:19
Kaleva

Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemille tehdään tuntuvat laajennukset, kertoo Finavia. Taustalla on Lapin matkailun kasvu ja sen myötä voimakkaasti lisääntyneet matkustajamäärät. 

Investointien suuruus on yhteensä noin 55 miljoonaa euroa. Työt aloitetaan toukokuun alussa. 

– Finavian lähivuosien investoinnit Lapin turismin eteen nousevat nyt käynnistyvän kehitysohjelman myötä lähes sataan miljoonaan euroon, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Mäki Finavian tiedotteessa.

Matkustajamäärien kasvu Lapin lentoasemilla on ollut ennätyksellistä. Viime vuonna matkustajia oli 1,3 miljoonaa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 23 prosenttia. Eniten matkustusmäärä kasvoi Rovaniemellä (+19 %), Kittilässä (+26 %) ja Ivalossa (+17 %).

Nyt käynnistyvien investointien myötä Lapin lentoasemille mahtuu vuosittain kaksi miljoonaa matkustajaa.

Lapin lentoasemilla investoidaan myös ympäristönsuojeluun. Finavia tehostaa lentokoneiden jäänpoistossa käytettävän glykolin keräystä ja kierrätystä, mikä vähentää lentoliikenteen vesistövaikutuksia.

Terminaaleja laajennetaan

Rovaniemen lentoaseman matkustajaterminaaliin tehdään suuri laajennus. Matkustajatilat kasvavat nykyisestä 6 000 neliömetristä noin 10 500 neliömetriin. Esimerkiksi kahvilatila laajenee nelinkertaiseksi. Myös matkatavaran luovutusaulaan tulee lisää tilaa.

Uudistusten myötä lentoaseman tuntikapasiteetti nousee nykyisestä kolmesta koneesta viiteen koneeseen.

Myös Kittilässä laajennetaan terminaalia. Uutta tilaa tulee noin 2000 neliötä. Sekä lähteville että saapuville matkustajille tulee lisää tilaa. Laajennuksen on tarkoitus valmistua joulusesongiksi 2018.

Lisäksi Kittilään tulee kaksi uutta rullaustietä, joista toinen on lyhyt ja toinen pitkä. Lentokoneiden pysäköintipaikkojen määrä nostetaan 13:een. Iso osa lentoliikenteen uudesta infrastruktuurista valmistuu talvikaudelle 2018–2019 ja loput seuraavaksi talvikaudeksi.

Ivalossa matkustajatilat laajenevat tuhat neliötä. Lentoasemalle tehdään uusi saapuvien matkustajien matkatavara-aula. Terminaalin laajennusosa valmistuu talveksi 2019.

Konepaikkojen määrä nousee Ivalossa neljästä seitsemään jo talveksi 2018.

Lapin lentoasemien laajennus- ja parannustyöt voidaan tehdä siten, ettei niillä ole vaikutuksia lento- tai matkustajaliikenteeseen eikä käyttökatkoja ei ole tiedossa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Poika ei halua mennä armeijaan

127 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Yh-äippien mollaus

Joo, se on todella omituista. Minut kasvatti yh-äiti ja olen menestynyt elämässäni erittäin hyvin. Tärkeintä ei ole se m... Lue lisää...
Typykkä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image