Kuluttaja ei tee mitään laitonta, jos hän katselee formulakisoja netti-tv:stä. Sen sijaan voi olla, että se taho, joka aineiston on nettiin laittanut, ei ole esimerkiksi hoitanut jakelun rajoituksia sillä tavalla, että katseluoikeus olisi sopimuksien edellyttämällä tavalla rajoitettu.
Apulaisjohtaja Juha Mustonen MTV Median maksu-tv-liiketoiminnan osastolta myöntää, että formuloiden näkyminen netistä on heille harmittava asia. "Käytännössä ei voida kuitenkaan sanoa, että se olisi vaikuttanut, ei ainakaan siltä näytä. Katselijaluvuissa se ei ole näkynyt. Sekä maksu-tv että viivästetty tv-kooste vetävät katsojia ihan hyvin.", Mustonen sanoo.
MTV:llä on lähetysoikeudet formulakisoihin Suomessa. Suorat lähetykset näkyvät MTV:n maksu-tv:n puolella ja yhteenvetolähetykset kaiken kansan tv-verkossa.
"Kiinalaisversio
ei sama asia"
Mustosen mielestä puhutaan aivan eri asiasta, kun verrataan suomalaisten ammattilaisten tekemää lähetyspakettia "johonkin kiinalaisten tekemään lähetykseen".
"Siinä eletään koko viikonloppu tavallaan draamankaaren kehityksessä, se ei ole kiinalaisversiona netin kautta ihan sama asia. Urheilu on hyvin vahvasti yhteisöllinen kokemus, joka halutaan nauttia hyvin tehtynä ja kansallisuutta korostaen", Mustonen sanoo.
"Viime vuoden lopun formulafinaali ei aiheuttanut netin suomalisessa solmukohdassa sellaista piikkiä, että sen liikenteen perusteella olisi voinut väittää, että ulkomaisen formulalinkin käyttämisellä olisi ollut minkäänlaista merkitystä", Mustonen on saanut tietoja.
Erilainen nettipiratismi on Mustosen mielestä elokuvateollisuudelle huomattavasti isompi ongelma kuin maksu-tv:lle.
Yli 370 000 taloudessa katsotaan MTV:n maksukanavia. Formuloiden houkutusrooli on ollut iso. "Mutta ei formula ole kaikki kaikessa. On tärkeää tehdä palvelusta monipuolinen, jotta se saavuttaisi uusia kohderyhmiä", Mustonen sanoo.
Mustosen mukaan nykyiset maksu-tv:n katsojaluvut ovat jo merkittäviä, mutta tuplasti enemmän katsojia on tavoitteena. Entiseen aikaan formuloilla oli miljoona katsojaa. Viivästetyt koostelähetykset ilmaisen tv:n puolella keräävät nyt noin 600 000 katsojaa.
Laaja kanavapaketti
ärsyttää
Nettikeskusteluissa monet formuloiden takia MTV:n maksukanavan hankkineet manaavat sitä, että kanavapaketin muu sisältö on heidän mielestään turhanaikaista. Kaapelitalouksille tarjottaessa MTV lisäsi vastikään kanavapaketin kanavia ja nosti hintaa noin 50 prosenttia.
"Ymmärrän hyvin formulafanaatikkoja, formuloiden kannattajajoukko on hyvin iso ja he elävät hyvin intohimoisesti nimenomaan tuosta sisällöstä. Mutta näkisin, että kuluttajat hyötyvät siitä, että kanavat myydään paketteina, joissa on erilaista sisältöä", Mustonen puolustaa.
"Jos kanavia myytäisiin yksittäisinä, niiden suhteellinen hinta voisi olla todella kova."
Tulevaisuudessa voitaneen ostaa yhtä kanavaa kerrallaan eikä tarvita paketteja. "Kun tilaajamäärät kasvavat, myös valintojen määrä kasvaa", Mustonen lupailee.

Kommentoi
ASTRA 1 sateliitti RTL kanavalta näkyy myös ilmaaiseksi
kyllä ne jaksaa jaaritella voi herran jestas sentään hahah
On se kummallista että kerrankin suomalaiset ovat jossain lajissa maailman parhaita, ja sillä aletaan heti rahastamaan. Formula lähetykset ilmaisiksi kansallisen itsetunnon kohottamiseksi.
Suomalaiset ammattilaisia tekemään formulalähetystä!!??? No huhhuh... Kyllösen huutoa asian vierestä ei kuuntele kukaan ja muutkin "selostajat" on paljon huonompia kuin ulkomaalaiset selostajat, jotka netin kautta näkyvillä kanavilla selostaa. Maikkarin kanavapaketin hinta vaan nousee kun siihen lisätään jotain turhia kanavia joita ei kukaan katso. Törkeää rahastusta!
OPOY:n kaapelista saa hintaan 8e/kk Terra-paketin, jossa RTL näyttää formulat todella ammattitaitoisesti toteuttteuna. Sen lisäksi näkyy pari muutakin laatukanavaa, eikä mitään MTV3-lisukeuusintarealitypskaa...
tvu-playerillä wheels joka näyttää amerikkalaista speed -kanavaa. Mahtavat selostajat-huumori kukkii. Ei tarvitse kuunnella Kyllösen huutoa.Speed-kommentaattori haastattelee ennen lähtöä starttipaikalla kuskeja ( mm. Kovalaista viime kisassa) ennen lähtöä. Eikä maksa mitään!
MTV3 kyllä osaa pilata suomalaisilta heti sen, mikä heitä vähänkään kiinnostaa. Peritään ahneuksissaan järjetöntä maksua koko kansan viihteestä ja pilataan se vähäkin armonpala sitten pätkityillä jälkilähetyksillä. Ei paljoa vaihtoehtoja jää, että itteään syyttäköön.
Ensi vuonna maikkari lisää kanavapakettiin jonkun uuden kanavan esim. MTV3 Uusinta ja päivittää nipun hinnan 19,95?/kk.
Wheels on hyvä, niilläkun ei ole omaa kuskiakaan niin ne hehkuttaa kaikkia tapahtumia "tasapuolisesti" ja ovat asiantuntevia ja jenkkiselostuksen fiilis on aina paras! brittilähetyksiä en henk.koht halua katsoa kun selostus on "Hamilton starts, hamilton fails, hamilton pits, hamilton turns into corner 9, hamilton accelerates, hamilton finishes the race, hamilton goes away with dissapointment, now hamilton interview, now hamilton commercials, now hamilton have a nice evening, hamilton good nite cu next week at hamilton barcelona!" jne :D ei jaksa, mut onneks todellakin on toi wheels :p
Rahtarille: En tiedä, onko tähän luvallista laittaa suoria osoitteita, mutta avainsana on p2p television.
iso käytetty 2.4 metriin kuupa takapihalla ja englannnin ITV F1 lähetykset näkyvät satelliitin kautta. Erinomainen show heillä. Maikkari kalpenee rinnalla. En tilaa maikkarin formuloita saatika katso heidän jälkilähetyksiä.
"kuluttajat hyötyvät siitä, että kanavat myydään paketteina, joissa on erilaista sisältöä" Onko erilainen sisältö sama ku kerran viikossa vaihtuvat uusinnat???
Itse katson netistä niin NHL, NFL kuin Suomen jalkapallomaajoukkueen pelitkin. Formuloita nyt en katsoisi vaikka siitä korvausta saisinkin. Ensi yönäkin pääsee taas NHL- pudotuspelien seuraan ja ilman mitään Saukkosia tai Jalosia...
Eikös vois digikorttikin olla ladattava?Kattelis mitä maksukanavaa vain ja kortilta vähenis katseluaika. "anal+:lta" näyttää tulevan paljon mitä ei kiinnosta kattoa. Välissä vois seurata jonkun formulakisan maikkarilta.
Laittakaa edes yksi osoite mistä näen f 1 .Laitetaan Mtv 3 ja Mtv 3 max boikottiin .Tietääkös joku onko saatavilla ,myynnissä korttia jolla näkee ainoastaan F1 kisat.En halua maksaa sellaisesta jota en tarvi
Ei katsota kohta enää.. kaikki hyvä aina kielletään / poistetaan!
Olemmeko me tapaturmavammaiset "yhteisöllisyyden "ulkopuolella", sillä minulla ei ainakaan ole varaa maksaa maikkarin maksua. Siksi olen etsinyt laadukkaampia korvikkeita. Kiinalaista en ole löytänyt
Onhan se kyllä maanpetokseen verrattava asia kun kansallisurheilu viedään maksulliselle kanavalle. Formuloistahan on tullut suomalaisille kansallisurheilua kun mukana on monta suomalaiskuskia. Kanavapaketit ovat sikakalliita ja sisältävät kaikkea muuta hömppää. Voisin hyväksyä viihteen viennin maksulliselle vaan ei urheilua. Törkeätä maikkarilta!
Kotimaisten selostajien mielestä siellä ei aja muut kuin suomalaiset. Itse kannatan Kubicaa, Alonsoa ja Massaa. Suomalaiset selostajat eivät ole ajan tasalla selostuksessa, seuraavat vain mitä Räikkönen tekee.
Ei oo asiantuntija nyt ollenkaan ajan tasalla. Vai muka kiinalaista romua. Asiantuntevat USA: laiset selostajat, ei jää tapahtumat huomaamatta kuin suomalaisilla selostajilla.