EU:n komissio ja Euroopan keskuspankki valmistelevat hätäsuunnitelmia siltä varalta, että Kreikan täytyy jättää euroalue, kertoi kauppakomissaari Karel De Gucht tänään belgialaisessa De Standaard -lehdessä.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU:n viranomaiset vahvistavat unionin tekevän valmiussuunnitelmia sen varalta, että Kreikka eroaisi euroalueesta. Suunnitelmien valmistelusta on esiintynyt arvailua pitkän.
Vielä puolitoista vuotta sitten vaarana olisi De Guchtin mukaan ollut, että ero aiheuttaa dominoefektin. Nyt mahdolliseen eroon varaudutaan suunnitelmallisesti.
Fitch laski Kreikan luottoluokituksen alimpaan kastiin
Luottoluokitusyritys Fitch laski torstaina Kreikan luottoluokituksen alimpaan luokkaan. Yhtiö perustelee luokituksen alentamista sillä, että poliittinen epävarmuus Kreikan sitoumuksista apupakettiin on entisestään vähentynyt.
– Luokituksen alentaminen heijastaa kasvanutta riskiä siitä, ettei Kreikka kykene pysymään Emun jäsenenä, Fitch totesi.
Kreikan luottoluokitus vajosi luokkaan CCC, kun aiemmin luokitus oli B–.