Talous

Mainos

Elisa kasvatti mark­ki­nao­suut­taan ja kiri Telian rinnalle - kasvun takana yritysostot

Talous 17.7.2017 11:39 | Päivitetty 17.7.2017 15:49
STT

Elisa kasvatti markkinaosuuttaan kaksi prosenttiyksikköä ja kiri yhtä suureksi Telian rinnalle, selviää viestintäviraston tuoreesta markkinaosuustilastosta. Elisalla ja Telialla on kummallakin hallussaan 34,5 prosenttia teletoiminnan markkinoista ja DNA:lla tasan 20 prosenttia.

Markkinaosuudet perustuvat viime vuoden liikevaihtotietoihin. Niihin sisältyy kiinteän ja matkaviestinverkon sekä tv- ja radiotoiminnan liikevaihto. Laitemyynnistä saatuja tuloja ei ole huomioitu.

Elisan kahden prosenttiyksikön kasvusta merkittävä osa on tullut yrityskaupoista, kertoo erityisasiantuntija Joonas Orkola Viestintävirastosta STT:lle. Paikallisten teleyritysten osuus on laskenut puolitoista prosenttia ja DNA:n puoli prosenttiyksikköä samalla kun Elisa on kasvanut kaksi.

Viime kesänä Elisa osti ison osan pohjanmaalaisesta teleyhtiö Anviasta.

- Sen teletoiminnan liikevaihto siirtyi Elisalle kokonaan, Orkola sanoo.

Liittymämäärä ei näy Elisan liikevaihdossa

Anvia-kaupan ansioista Elisa vahvisti asemaansa myös kiinteän verkon laajakaistaliittymämäärissä, Orkola sanoo.

- Elisalla on ollut koko tämän vuosikymmenen enemmän matkapuhelinliittymäasiakkaita. Anvia-kaupan mukana Elisa sai lisää kiinteän verkon laajakaistaliittymäasiakkaita ja kasvatti silläkin puolella eroa Teliaan.

Liittymämäärästä huolimatta Elisan liikevaihto on vasta Telian tasolla, mikä Orkolan mukaan johtuu siitä, että Telia on saanut liittymää kohden enemmän rahaa asiakkailta.

DNA puolestaan on koko ajan kasvattanut osuuttaan liittymämäärissä, mutta liikevaihdossa se ei vielä näy.

Tulevaa kehitystä on Orkolan mukaan vaikea arvioida.

- Nopeat muutokset tapahtuvat yritysostojen kautta. Laajakaistapuolella ne ovat ihan mahdollisia, koska meillä on toista sataa laajakaistaoperaattoria Suomessa.

Mobiilipuolella markkinaosuuden kasvattaminen yritysostoilla on Orkolan mukaan huomattavasti vaikeampaa.

- Iso muutos siellä olisi mahdollinen vain, jos joku kolmesta suuresta ostaisi toisen kahdesta muusta.

Viidennes asiakkaista vaihtuu vuosittain

Operaattorien asiakasvaihtuvuus mobiililiittymissä on pysytellyt Suomessa noin 15-20 prosentissa, sanoo kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen DNA:lta.

- Noin viidennes vaihtaa liittymää vuosittain, tai sitten voi ajatella, että viidessä vuodessa operaattorin asiakkaista on vaihtunut kaikki.

Viimeisimpien osavuosikatsausten mukaan DNA:lla vaihtuvuus oli 21 prosenttia, Elisalla reilut 18 prosenttia ja Telialla 24. Telian luku ei ole täysin verrannollinen muiden kanssa, sillä se laskee lukuun mukaan muun muassa prepaid-liittyminen vaihtuvuuden.

Väisäsen mukaan ihmiset vaihtavat nykyään operaattoria lähinnä tarjousten ja kampanjoiden mukaan, sillä verkkojen kuuluvuudessa ei ole enää paljoa eroja.

Linkki juttuun

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pienituloisen tarina

Joo meidänkin firmassa oli tiheässä käytössä tuo harjoittelu. Aina kun löyty joku uus harjottelija niin pistettiin määrä... Lue lisää...
uskomatonta pelleily...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

24.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image