DNA har­kit­see lis­tau­tu­mis­ta pörs­siin

Teleoperaattori DNA vahvistaa harkitsevansa listautumista pörssiin. Yhtiö selvittää myös muita mahdollisuuksia omistuspohjan kehittämiseen.

Teleoperaattori DNA vahvistaa harkitsevansa listautumista pörssiin. Yhtiö selvittää myös muita mahdollisuuksia omistuspohjan kehittämiseen.

DNA:n on alun perin perustanut joukko alueellisia puhelinyhtiöitä. Nykyisin suurin omistaja on sijoitus- ja kehitysyhtiö Finda.

Pörssilistautumisesta on huhuttu pitkään, mutta DNA ei ole aiemmin vahvistanut harkitsevansa asiaa. Yhtiö tarjoaa puhe-, data- ja televisiopalveluita.

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen, että DNA:ta ollaan myymässä sijoitusyhtiöille. Pankkiirilähteiden mukaan pankit ovat jo valmistelleet kaupan rahoitusta.

Yhtiön kauppahinta olisi hieman alle miljardi euroa. Ostajia olisivat todennäköisesti ainakin ruotsalaisyhtiöt EQT ja Nordic Capital.

Reutersin mukaan toisena vaihtoehtona olisi myydä puolet osakkeista Helsingin pörssin listautumisannissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä