Danske Bank povaa synk­ke­ne­viä ta­lous­nä­ky­miä

Danske Bank yhtyy useiden ennustelaitosten arvioihin talousnäkymien synkkenemisestä.

Danske Bank yhtyy useiden ennustelaitosten arvioihin talousnäkymien synkkenemisestä. Pankin mukaan kuluvan vuoden talouskehitys jää Suomessa viime vuotta heikommaksi.

Bruttokansantuotteen ennakoidaan supistuvan tänä vuonna 0,4 prosenttia. Viime vuonna bkt painui 0,2 prosenttia miinukselle.

Muiden ennustajien tavoin Danske Bank laskee ennustettaan aiemmasta. Vielä maaliskuussa pankki ennakoi talouden yltävän tänä vuonna 0,3 prosentin kasvuun.

Ensi vuonna näkymien odotetaan hitusen kohenevan, ja talouden kääntyvän 1,5 prosentin nousuun. Kasvu jää kuitenkin aiemmin ennakoitua heikommaksi.

Pankin ekonomisti Juhana Brotherus sanoo, että näkymiä synkentää pitkittyvä eurokriisi sekä tärkeiden vientialojen eli elektroniikkasektorin ja metsäteollisuuden vaikeudet.

Danske Bankin mukaan taantuma jatkuu euroalueella toistaiseksi, mutta viennin odotetaan toipuvan vuoden loppua kohti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä