Oululainen Chempolis Oy markkinoi taas aktiivisesti sellunvalmistusprosessiaan maailmalle. Toimitusjohtaja Esa Rousu uhkuu edelleen luottamusta yhtiönsä liikeideaan. Chempoliksen prosessissa sellun raaka-aineena on puun sijasta agrokuitu, esimerkiksi oljet.
Chempolis on ollut muutaman vuoden hissukseen. Hiljaiselo johtui siitä, että Chempolis teki muutama vuosi sitten ison sopimuksen Kiinaan. Kiinalainen yhtiö tilasi tehtaan, tehdas suunniteltiin Suomessa ja osatkin jo toimitettiin, kunnes ostajan liiketoiminta joutui vaikeuksiin.
Hiilen hinnan nousu ajoi energia-alalla toimivan, Rousun mukaan luotettavaksi todistetun yhtiön perusliiketoiminnnan vaikeuksiin ja se leikkasi toimintaansa sellutehtaan perustamiseksi.
Kiinalaisella ostajalla oli yksinoikeus tekniikkaan. Kun yksinoikeus raukesi, Chempolis alkoi taas viime vuonna markkinoida itseään. "Nyt yhteydenottoja tulee kerran kahdessa viikossa", Esa Rousu sanoo.
Metsäyhtiöt
voisivat nyt herätä
Tyypillistä kuulemma on, että Chempolikseen ottaa yhteyttä vaikkapa intialainen taho, joka haluaisi saada pelloilta oljet tai sokeritehtaan jätteet hyötykäyttöön. Chempolislaisten mielissä siintää kuitenkin myös yhteistyö suurten kansainvälisten paperiteollisuusyritysten kanssa.
Maailmanlaajuisesti toimivien metsäyhtiöiden strategiat ovat Rousun mukaan käännekohdassa. Paperimarkkinat kasvavat nimenomaan Aasiassa, mutta siellä ei Rousun mukaan olekaan puuta tarpeeksi. Pelloilta sen sijaan löytyy turhan panttina esimerkiksi olkea. Monissa maissa peltokasveista kertyy kaksi satoa vuodessa ja tähteeksi jäävä olki on suorastaan ympäristöongelma: se pitää polttaa.
Pienenkin oltava uskottava
Pienen yrityksen vakuuskysymykset ovat pulmallisia maailmalle menossa. "Mukana pitää olla iso taho, ja sitähän me tässä nyt katsomme", Rousu sanoo.
Esa Rousu vakuuttaa, että Chempoliksen idea etenee nykytilanteessa vuorenvarmasti.
"Me katsotaan niiden strategiat nyt kevään kuluessa. Selvää kutinaa on olemassa, yhteyksiä on otettu meihinkin päin. Nyt on nähty, että lännessä ja pohjoismaissa on jo paperinvalmistajia, jotka ovat käsitelleet olkimateriaaleja ja jotka haluavat kasvua. Kyllä tämä varmasti alkaa laueta."
Rousu toivottaa ilomielin osakkaiksi uusia sijoittajia. Yhtiön teknologia on patentoitu, ja ne on tarkoitus säilyttää omissa nimissä. Yhtiöstä 70 prosenttia on sen perustajilla ja henkilökunnalla, loput Teknoventurella ja Sitralla.
"Meidän on pakko kasvaa, että me pystymme hoitamaan enemmän projekteja", teknologiajohtaja Pasi Rousu sanoo. Tällä hetkellä yrityksessä toimii kymmenkunta henkilöä pääosin tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä.
Pasi Rousu sanoo, että ei pidä puhua vain Kiinasta. Intian markkina on paperiteollisuudella vielä täysin avaamatta.
"Agrokuiduissa on se hyvä puoli, että investoinnissa ei ole viivettä. Istutusmetsien hyödyntäminen vaatii vähintään 10-15 vuotta. Agrokuitua käyttävä tehdas on nopeasti pystyssä."