Talous

Bittium aikoo ostaa myyn­ti­voit­to­va­roil­laan omia osakkeita

Elektrobitin yhtiöjärjestelyistä syntyi Bittium. KUVA: Jarmo Kontiainen
Talous 6.8.2015 9:48
Pasi Klemettilä

Bittium Oyj eli entinen Elektrobit suunnittelee jakavansa Automotive-osion myynnistä saamiaan varoja osakkeenomistajille ensisijaisesti ostamalla omia osakkeitaan vapaaehtoisella julkisella ostotarjouksella. Omien osakkeiden hankintaan käytettävien varojen määrä olisi tämänhetkisen arvion mukaan enimmillään noin 595 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoi asiasta osavuosikatsauksensa yhteydessä.

Yhtiö arvioi samanaikaisesti myös muita vaihtoehtoja varojenjaon toteuttamiseksi. Yhtiön mukaan tällä hetkellä ei ole vielä varmaa, mitä jakotapaa yhtiön hallitus ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle syyskuussa.

Bittiumin hallituksen odotetaan päättävän ylimääräiselle yhtiökokoukselle esitettävästä varojenjakotavasta ja jaettavien varojen määrästä elokuun 2015 jälkipuoliskolla.

Bittiumin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 7.8. lähtien Hannu Huttunen, joka on toiminut Elektrobitin Wireless-osion johtajana.

Yhtiön liikevaihto vuoden 2015 huhti-kesäkuussa kasvoi 23,2 prosenttia 15,3 miljoonaan euroon. Liikevoitto vuoden 2015 huhti-kesäkuussa oli 1,0 miljoonaa euroa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Kaleva voisi kyllä kysellä vähän pääomistajilta näkemyksiä Suomen talouden tilasta ja miten he kokevat tällaisen kuppauksen tukevan ajatusta yhteisessä veneessä olemisesta. Mitähän ex-Elektrobit/Bittium-toimitusjohtaja Sipilä ajattelee tästä? Onko kukaan edes kysynyt, että onko Sipilän mielestä ok, että rikkaat saavat olla niin itsekkäitä kuin kehtaavat (ja kyllähän he kehtaavat) samalla kun tavallisen kansan työaikaa pitäisi pidentää ja elintasoa alentaa, jotta samaiset omistajat saisivat vielä enemmän rahaa?

Jälleen yksi esimerkki siitä, että vain työntekijöiden pitää osallistua talouden tervehdyttämiseen ja yhteiskuntasopimuksiin, omistajat ja johtajat laittavat rahat omaan taskuun ja nauravat matkalla pankkiin (tai Portugaliin).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ymmärränkö oikein, että jos Bitium ostaa osakkeita itselleen, ne varat nimenomaan ovat käytössä yrityksen mahdollisiin tuleviin investointeihin ja toivottavasti tulevaan kasvuun. Jos se 600 M€ jaetaan suoraan osakkaille, nämä sitten saavat jonniinmoisen tilin käteen, mutta yritys jatkaa hissun kissun eikä yrityksen arvo juuri tule nousemaan. Eikä synny paljoa työpaikkojakaan. En oo meklari, joten voin olla väärässäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis osakkeet ostetaan osakkeenomistajilta eli rahat jaetaan näin ulos yrityksestä. Tämä on yli 10v omistaneille eli hallituksessa istuville suuromistajille edullisempaa kuin osinkoina maksu. Tuloutus verotetaan myyntivoittoverona ja he voivat 10v omistettuaan käyttää hankintameno-olettamaa siis ... jos he ostavat omia osakkeita 5 eurolla on hankintameno-olettamana 40% myyntihinnasta eli 2€ eli veroja menee 3€ osalta 32% eli 0,96€. Tämä on siis 19,2% ostohinnasta eli 5€. Tämä on siis pienempi veroprosentti kuin nykyinen osinkovero.

Kyse on vapaaehtoisesta omien ostosta eli jokainen osakas voi myydä eli nostaa sen verran "osinkoa" kuin haluaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bittium petti myin kaikki pois, siirsivät Joulukuulle tärkeän
tiedotuksen. Ahneus voitti taaaaas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se johtokunta ryöstää oman firmansa, todella arveluttavaa toimitaa. Tuon jälkeenhän on hyvä kitista ettei ole kassaa tms. työvoima maksaa muka liian paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No eikö tuota summaa voi pääomanpalautuksena tai osinkona jakaa. Eikö se olisi yksinkertaisempaa ja helpompaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todellista vedätystä pienosakkaiden kustannuksella. Optimoivat pääomistajien verotuta. Näppärää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osakeyhtiö saa tietenkin tehdä mitä lystää (mitäs sitä turhaa tulevaisuuteen sijoittamaan), mutta toivottavasti nämä firmat eivät sitten narise palkoista tai muista yhteiskunnan "ongelmista".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa toimintaa. Varat saatu Saksasta ja palautetaan pääasiassa Suomeen ja kaikille omistajille, ei vain rajatulle joukolle. Se varmasti tuo tullessaan muutakin hyvää ja vielä tälle alueelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lähes jokainen suurempi julkinen yhtio ostaa osakkeitaan takaisin jossain vaiheessa. Oikein tehtynä takaisinosto vahvistaa yhtiotä ja hyodyttää niin osakkaita kuin tyontekijoitä. Jos takaisinoston ainoa syy on tuottavuuslukujen (tuotto/osake) kaunistelu, yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla takaisinostosta riippumatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fiksut firmat investoisivat rahansa tuottavaan liiketoimintaan, vähemmän fiksut sitten polttavat rahansa vaikka omien osakkeiden ostoon Nokian tyyliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö sisäpiirin kaupat ole kielletty? Tämä menee kyllä jo aika erikoiseksi veivaamiseksi ja toivoisi rahoitustarkastuksen puuttuvan asiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä jos jakaisitte osan työntekijöille? Tai sijoittaisitte uusien projektien käynnistämiseen ja lisätyövoiman palkkaamiseen? Osakkeiden ostaminen nostaa arvoa hetkeksi, mutta kohta se taas tipahtaa, kuten Nokian osakeostoista nähtiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Reippaasti vaan sijoittamaan rahaa osakkeisiin, jos et ole ikinä sitä uskaltanut tehdä. Ennakkoluulot karisee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pois myytyjä työntekijöitä muistellaan lämmöllä.. selän takana pirullisesti hihitellen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (30)

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

126 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Kokoomus opetti suomalaiselle duunarille jo vuosia sitten, että vastakkainasettelun aika on ohi. Sitten Sipilän oikeisto... Lue lisää...
Vastakkainasettelun ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image