Talous

Analyysi: Tuliko Salovaarasta miljonääri?

Lauri Salovaara (oik.) vaihtoi 500 päivän aikana työpanostaan ja osaamistaan yritysomistuksiin. Omistuksia on kahdeksassa eri yrityksessä. Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff toimi Salovaaran mentorina.
Talous 11.7.2018 9:23 | Päivitetty 11.7.2018 9:26
Riikka Aaltonen

Mediapersoona Lauri Salovaara ilmoitti viime vuoden helmikuussa pyrkivänsä kartuttamaan yrityskaupoilla miljoonan 500 päivässä. Tiedotusvälineet ovat olleet mukana joka askeleella.

Kirjoittaja Riikka Aaltonen. KUVA: Jukka Leinonen

Tämän viikon tiistaina Kaleva, Ilta-Sanomat ja monet muut mediat kertoivat, että Lauri Salovaarasta tuli miljonääri 500 päivässä. Vain Kauppalehti kyseenalaisti tuoreeltaan annetut luvut. Lehden analyytikko penkoi taustoja niistä yrityksistä, joista Salovaara on haalinut omistuksia, ja totesi, että julkisuuteen annettu arvio on vähintäänkin optimistinen.

Valtaosa tiedotusvälineistä uskoi Salovaaran onnistuneen tavoitteessaan todennäköisesti siksi, että hän on yrittäjänä täydellinen innovoija – tai ainakin istuu siihen tarinaan, jota media yrittäjistä kertoo.

Koneen säätiön rahoittama Kertomuksen vaarat -projekti tutkii, miten kertomuksesta on tullut hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto. Hankkeen väitöskirjatutkija Matias Nurminen on hahmotellut luokittelua kertojapositioista eli eräänlaisista rooleista, joita tiedotusvälineet yrittäjille antavat.

Nurmisen mukaan innovoijiksi roolitetut yrittäjät havaitsevat ongelmia ja ratkaisevat niitä visionäärimäisesti. He kokevat usein jonkinlaisen valaistumisen, joka auttaa heitä rakentamaan oikoreitin onneen pitkäjänteisen puurtamisen sijaan.

Edellä kuvattu tarina toistuu lukuisissa Salovaarasta projektin aikana julkaistuissa jutuissa. Niistä on voinut lukea, miten loppuvuodesta 2016 Salovaara istahti verannalleen ja ymmärsi, että taloudellisen riippumattomuuden saavuttaakseen hänen olisi toimittava toisin kuin aiemmin. Toisin sanoen hän valaistui.

Hän ryhtyi projektin aikana kasvissyöjäksi eettisistä syistä, henkistyi ja herkistyi. Siinä samalla hän kasasi miljoonaomaisuuden pikavauhtia.

Toimittajat roolittavat menestyneitä yrittäjiä mielellään innovoijiksi, sillä tarina on mehukas. Tutkija Nurminen korostaa, että tämänkaltaiset roolitukset pakottavat yrittäjiä tietynlaisiin muotteihin ja hämärtävät samalla yleisön käsitystä yrittäjyydestä.

Tässä saattaa piillä median kannalta myös toinen vaara. Jos yrittäjä roolittaa itsensä innovoijaksi, media tarttuu tuttuun tarinaan mielellään eikä välttämättä ymmärrä kyseenalaistaa menestyskertomusta.

Salovaaran ilmoittama omistustensa arvo on peräisin yrityksiltä. Osa yrityksistä on muotoillut arvionsa rahoituskierrosten perusteella, osa on arvioinut ne ilman sitä. Start up -yritysten arvonmääritys perustuu usein tulevaisuuden odotusarvoihin. Yrittäjän ja sijoittajien näkemykset arvosta voivat olla hyvinkin erilaisia.

Salovaara kertoo tunnistavansa itsensä hänestä tehdyistä jutuista. Hänen tapauksessaan näyttäisi siltä, että media ei ole pyrkinyt asettamaan häntä väkisin muottiin. Ei ole myöskään ihme, että start up -yrittäjien ja analyytikon käsitykset yrityksen mahdollisesta arvosta poikkeavat rajusti toisistaan.

Kummallista sen sijaan on, ettei suurin osa tiedotusvälineistä avannut jutuissaan lainkaan, miten start up -yritysten arvo on määritelty ja kuinka todennäköisesti se olisi muunnettavissa pankkitilin saldoksi. Salovaara myöntää auliisti, että start up -maailmassa yrityksen läpilyöminen on harvinaista.

On myönnettävä, että Salovaara hallitsee mediaa taitavasti. Hän onnistui haalimaan projektilleen valtavan määrän julkisuutta, joka kääntynee myös mukaan lähteneiden yritysten eduksi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (49)

-Hei Lauri. Olemme verottajalla kuulleet, että olet saanut työpanosta vastaan osakkeita 1,1 milj edestä. Tämän johdosta joudumme verottamaan saamistasi osakkeiden arvosta ansiotuloveroa 57,3 prosenttia. Koska et ole ilmoittanut saamiasi tuloja omassa verotuksessasi, joudumme korottamaan ennakonpidätyprosenttia 30%
- Lauri terve. Eiköhän nuo osakkeet ole kuitenkin arvottomia. Kunhan SoMeen laitoin pöljät arvot
- Hei Lauri. Joudumme valitettavasti luottamaan verotuksessasi parhaaseen arvioon, mikä tässä tapauksessa on oma arviosi. Maksettavaa kertyy 627000€. Maksuaikaa laskulle on 14vrk. Mikäli olet tyytymätön päätökseen, on valitus tehtävä 2vko kuluessa. Päätämme siinä ajassa voiko asiasta valittaa. Hyvää kesän jatkoa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulouttakoon tilille niin summa selviää. Yrityksille saadaan vaikka millaisia arvoja kun oikein haetaan. Tilillä oleva on varma. Omasta mielestäni itselläkin omaisuuttaa yksi tai kaksi miljoonaa mutta jos myyn niin kylmät käy :).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole Lauri edes mummonmarkkamiljonääri, tyhjätasku suunpieksäjältä kuullostaa enemminkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän suurimmat uutisaiheet ole siisä että
1. Suomalaiset ovat perinteisesti kateellista kansaa. Jos raha tienataan muuten kuin ammattiurheilulla, niin se on epäilyttävää.
2. Jos Lauri sanoo omaisuutensa arvoksi x euroa niin media uutisoi tiedon lähes kritiikittä. Ei analyysejä yritysten arvonmäärittelystä, ei arvioita miksi arvon tulisi olla jotain muuta. Olisihan sekin mahdollista että arvo olisi Laurin arviota suurempi.
3. Ns. turhia julkkiksia on pilvin pimein ja kun joku haluaa palstatilaa niin sekin ärsyttää. Muttta kyläkauppiaista ja fitnesmisseistä kirjoitetaan koska keskivertokeijot haluavat lukea niistä. Ihmiset haluavat kuulla Laurin projektista (ja veikkaan että enemmistö toivoo epäonnistumista)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laurin projekti oli mielenkiintoinen lähtökohdiltaan. Olisin halunnut kuulla kuitenkin totuuden kuinka se onnistui. Nyt on epäselvää. No houkutellaan työttömiä yrittäjiksi tällä lailla niin saadaan työttömyystilastoja pienemmiksi. Itse olen yrittäjä ja kyllä saa oikeesti hommia paiskia jos rahaa haluaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aiheesta julkaistaan pian kirja. Ehkä sen ostamalla ja lukemalla tiedät enemmän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veikkaisin ettei hänen lompakossaan ole yhtään euroa enempää kiin 500 päivää sitten. Tuo rikastuminen on pilvihaihattelu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mäki taidan olla siis miljonääri sillä täytin äsken lottokupongin!....siis sellainen ”Salovaara-miljonääri”.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyään markkina on arvaamaton. Historiasta ei voi ennustaa tulevaisuutta. On monia syitä, miksi joku tai jotkin tahot hankkivat omistuksia. Suoraan on hankala päätellä. Voipi olla, että voi olla nyt jo kyse monestakin miljoonasta tässäkin kuviossa. Sijoittajien odotukset ratkaisee. Niin toimii markkinatalous.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös Salovaaran pidä maksaa miljoonastaan tuloverot, koska osakkeiden saaminen perustuu työpanokseen? Palkka on maksettu rahan sijasta vain osakkeina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa itsekkin mietin. Joku verovirkailija saisi vastata tähän. Minulla olisi myös mahdollisuus ottaa yrittäjänä osa laskuttamastani työstä osakkeina. Nyt pitää laskuttaa asiakasta ja sen jälkeen ostaa osakkeet rahalla jos haluan. Sitä ennen tästä rahasta on pitänyt maksaa alvit yms. kulut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Lauri, tärkeintä on aloitus, mitä aikasemmin sen parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrityksen arvo on häilyvä käsite. Sen tietää myös Jorma Terentjeff, joka rikastui myymällä JOTn osakkeet selkeästi yliarvostettuun hintaan. Eipä kyllä ole tyhmää pyytää liikaa vaan maksaa liikaa.
Nokian osakkeen arvo matkapuhelinten aikaan vaihtelin parin euron ja liki 70 euton välillä. Sama yritys, mutta ihan eri arvo ajanhetkestä riippuen.
Amerikkalainen riskirahoittaja antoi kerran peukalosäännön yrityksen valuaatioon: Teknlogiayritys+kasvava+positiviinen tilivuoden tulos silloin yrityksen arvo on 2.5 x vuoden liikevaihto. Mitenhän Salovaaran osakkeet arvottuisivat tällä peukkusäännöllä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (49)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

225 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image