Kuva: Peura Pekka
Nokiasta Accenturelle ulkoistetut työntekijät ovat kiinnostuneita nykyisen työnantajansa tarjoamasta vapaaehtoisesta irtisanoutumispaketista.
Accenturesta ei kerrota, kuinka monelle työntekijälle paketti voidaan antaa eikä sitä, kuinka moni olisi paketin valmis ottamaan.
Yhtiön viestintäpäällikkö Hetta Huittinen kuitenkin myöntää, että hakemusten käsittelyaikaa on pidennetty maaliskuun loppuun, jotta ”hakemukset voitaisiin käydä perinpohjaisesti läpi”.
”Vapaaehtoisen irtisanoutumisen rinnalla jatkuvasti myös koulutamme ja sijoitamme uudelleen meille siirtyneitä työntekijöitä”, Huittinen kertoo.
Juuri tämän enempää ei yhtiöstä heru tietoa julkisuuteen.