Aa­mu­leh­ti muuttuu tab­loi­dik­si ensi keväänä

Tampereella ilmestyvä Aamulehti muuttuu ensi huhtikuun alussa tabloidikokoiseksi.

Tampereella ilmestyvä Aamulehti muuttuu ensi huhtikuun alussa tabloidikokoiseksi. Samalla uudistetaan lehden sisältörakennetta ja juttutyyppejä, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

Alma Media -konsernin muut sanomalehdet ovat vaihtaneet tabloid-kokoon jo aiemmin. Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat alkoivat ilmestyä tabloideina tammikuussa 2011, Satakunnan Kansa vuotta myöhemmin.

Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen arvioi, että yhtenäinen koko tuo Alman lehdille merkittäviä toiminnallisia etuja sisällöntuotantoon. Muutos vastaa myös lukijoiden toiveita.

Useat muutkin Suomen sanomalehdet ovat jo siirtyneet tai siirtymässä tabloidikokoon, joka on puolet perinteistä broadsheet-kokoa pienempi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat muuttui tabloidiksi tämän vuoden tammikuussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä