Kalevan kanta 8.9.2010 

Supon ja Kataisen puhelu on selvitettävä

Nelonen uutisoi perjantaina kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen antaneen vuonna 2005 palautetta suojelupoliisin silloiselle päällikölle Seppo Nevalalle siitä, että Supon virkamies oli vähätellyt Nato-jäsenyyden merkitystä terrorismin torjuntaa koskevan tiedonsaannin osalta.

Katainen itse oli eri mieltä: jäsenyys takaisi paremman tiedonsaannin.

Nevala haukkui Nelosen saamalla nauhoitteella pahanpäiväisesti lausuntoja antaneen alaisensa politikoinnista. Nevala jopa sanoi, ettei alainen "ollut suojelupoliisin päällikkö" ja pitävänsä huolen, ettei tästä "koskaan tulekaan".

Katainen syytti Supoa yrityksestä kammeta hänet kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä, Nevala oli tulkinnut.

Kataisen soitto suojelupoliisin päällikölle ei ole sinänsä mitenkään maailmaa mullistava.

Johtavat poliitikot ja virkamiehet pitävät enemmän tai vähemmän säännöllisesti yhteyttä Ratakadulla toimistoaan pitävään Supoon.

Tässä puhelussa on kuitenkin kaksi seikkaa, joiden vuoksi suojelupoliisin täytyy selvittää asia mahdollisimman avoimesti. Ensimmäinen kysymys on, mistä Kataiselle oli syntynyt käsitys, että Supo kampeaa häntä puoluejohdosta.

Suojelupoliisin tehtävänä on vartioida valtakunnan turvallisuutta. Se ei saa osallistua sisäpoliittisiin peleihin.

Toinen kysymys on, miksi virkamiehen sättimisen sisältävä nauha vuodatettiin nyt, viisi vuotta sen jälkeen, kun Katainen oli Nevalalle soittanut. Kyse voi hyvinkin olla puhtaasta sattumasta, Nelonen vain löysi skuupin.

Mutta salaliittoteorioita tällaisista on helppo kehittää, joko perusteltuja tai tuulesta temmattuja. Molempien kitkemiseksi julkinen selvitys on tarpeen.


 
paakirjoitus@kaleva.fi
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
8.9.2010 
 
SS
Erittäin hyvä kysymys on sekin, miksi nauhoitus alunperin tehtiin, ja onko Suomen turvallisuuden suojelusta toivon mukaan huolehtivan poliisin sisäisiä nauhoitteita muutenkin helppo kenen tahansa saada käsiinsä?
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy