Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue päätti EM-karsintansa 3-0 (2-0) -voittoon Liechtensteinista. Voitto nosti Suomen lohko 4:ssä lopulta kolmanneksi ohi Espanjalle päätöspelinsä 0-1 (0-0) hävinneen Puolan.
Suomen kannalta lopputurnauspaikka oli karannut jo kauan sitten. Suomi kisasi enää lohkon kolmossijasta.
Suomen maalit Helsingissä tekivät Akseli Pelvas, Teemu Pukki ja Riku Riski.
Mikään kova mittari Liechtenstein edes Suomelle ei ollut, sillä lilliputtimaa jäi lohkossa ylivertaiseksi jumboksi pisteittä maalieronaan kahdeksasta ottelusta 1-27.
Nuorten jalkapallomaajoukkueen tie EM-karsinnoissa kohti Tanskassa 2011 pelattavaa arvoturnausta muuttui kimurantiksi jo viime syksynä. EM-jatkokarsintoihin, kymmenen lohkovoittajan ja neljän parhaan lohkokakkosen joukkoon mahtuminen osoittautui nopeasti mahdottomaksi.
Ensimmäiset pisteensä Suomi oli hankkinut Espanja-ottelun edellä Liechtensteinista vieraspelissä, jossa isännät taistelivat avauspuoliajan 0-0 mutta taipuivat lopulta 0-4.