"Kiinnostus oli erittäin runsasta. Päivätilaisuudessa oli noin 300 ihmistä ja tunnelma oli innostunut. Se oli meiltä ensimmäinen tällainen näin iso yleisötilaisuus. Iltatilaisuuteen osallistui 172 ihmistä", seuran puheenjohtaja, tietokirjailija ja Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen sanoo.
Varoja kerättiin Oulun yliopistolle huutokaupalla, jossa oli myytävänä Terttu Jurvakaisen tekemä taideteos ja vanhoja malminlohkareita. Alun perin niillä kerättiin rahat Oulun ensimmäiseen opiskelija-asuntolaan Domus Botnicaan vuonna 1954. Tuolloin lohkareita myytiin 3 000, mutta niitä jäi 22 myymättä. Tutkija Tytti Isohookana-Asunmaa löysi ne Oulun opettajainkoulutuslaitokselta.
Uimosen mukaan saatavaa rahamäärää tärkeämpää on kansanliikkeen nostattaminen Oulun yliopiston puolesta myös Helsingin suunnalla. "Lähtökohtamme on, että yliopistoa ei jätetä. Meidän verkostossamme on yli 600 ihmistä, joiden toivomme vaikuttavan työpaikoillaan ja omassa arkielämässään myönteisesti Oulun yliopiston puolesta kaikissa mahdollisissa yhteyksissä", hän sanoo.
Rössypottuseura perustettiin toukokuussa 1996. Sen jäseniä ovat Oulun seudulta kotoisin olevat etelään muuttaneet, jotka haluavat tehdä töitä kotiseutunsa hyväksi.
Lue lisää Oulu-kaalasta sunnuntain Kalevasta!