Oulun valtuustossa on kahden a:n sosiaalidemokraatteja ja vasemmistoliittolaisia, mutta ei yhtään edustajaa, joka kutsuisi itseään sosialistiksi. Kulunut viikko toi muutoksen tilanteeseen, kun valtuutettu Juha Markkola lähti vihreästä ryhmästä, erosi samalla koko puolueesta ja perusti uuden ekososialistien valtuustoryhmän.
Päätös oli varmaankin oikea sekä vihreiden valtuustoryhmän että lähtijän näkökulmasta. Ryhmässä airot ovat kolisseet yhteen jo pitkään, ja Markkolan lähtö purkanee nyt pahimmat jännitteet.
Markkola tunnetaan ronskia kieltä käyttävänä puhujana. Tölväisyt ovat osuneet myös oman ryhmän jäseniin. Yhden miehen ryhmässä sisäinen kritiikki tuskin purkautuu esiin ainakaan kovin kuuluvasti. Kalevassa hän tosin jo vinoili itselleen varoitellen muita perustamasta "oikeassa olevien sirpaleryhmiä".