Mainos

Yva-konsultti sai omistaa Talvivaaraa

Nelosen uutiset kertoi maanantaina Talvivaaran kaivoksen yva-arviointia vuonna 2005 tehneen Lapin Vesitutkimus Oy:n toimitusjohtajan Olli Salon olleen samalla Talvivaaran omistaja. Nelosen uutiset kertoi maanantaina Talvivaaran kaivoksen yva-arviointia vuonna 2005 tehneen Lapin Vesitutkimus Oy:n toimitusjohtajan Olli Salon olleen samalla Talvivaaran omistaja.
Pohjois-Suomi  27.3.2012 | Pekka Rahko Muuta tekstin kokoa -+

Ympäristövaikutusten arvioita tekevä henkilö saa olla omistajana firmassa, jonka ympäristövaikutuksia hän on arvioimassa.

”Ei se ole lain vastaista, esimerkiksi metsäteollisuus tekee paljolti itse näitä hakemuksia, heillähän sinällään on paras tietämys prosessista”, sanoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristöneuvos Sami Koivula.

Konsulttien riippumattomuus nousi puheenaiheeksi, kun Nelosen uutiset maanantaina kertoi Talvivaaran kaivoksen yva-arviointia vuonna 2005 tehneen Lapin Vesitutkimus Oy:n toimitusjohtajan Olli Salon olleen samalla Talvivaaran omistaja.

Menettely ei kuitenkaan siis ole laiton.

Ympäristöministeri Ville Niinistö kommentoi Neloselle, että ympäristösuojelulakia tarkistetaan tältä osin ja pitäisi luoda järjestelmä, jossa varmistetaan konsulttien riippumattomuus.

”Millähän resursseilla me riippumattomuuksia selvittelisimme”, Koivula ihmettelee.

”Tuskin mistään lisäresursseja löytyy tähän puolueettomuuksien selvittämiseen.”

”Jos iso konsulttitoimisto tekee hakemusta, sitä voi olla kymmenen ihmistä tekemässä”, Koivula sanoo.

On myös tavallista, että osa työstä teetetään alihankkijoilla.

”Se on hyvin hankala ketju alkaa selvittää, onko konsultti riippumaton”, Koivula pohtii.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos

Kommentit

20/25 kommenttia

Nimimerkki
27.3.2012 23:45

Kyseisellä kaverillahan on ollut raahessakin näppinsä pelissä... aika uskottava kaveri ja uskomattoman ammattitaitoinen... Kaikkialle minne näppinsä pistää menee asiat päin....... Tässä jos ei ole oman eduntavoittelua havaittavissa niin täytyy kyllä olla joko sokea tai tyhmä ja sokea.


Selvät sävelet
27.3.2012 22:00

Jos selvityksen tekeminen on yhtiön vastuulla niin ei kai sillä ole merkitystä tekeekö sen yhtiö vai yhtiöön kallellaan oleva konsultti kunhan luvista päättävät ovat riippumattomia . Periaatteessa politikkojen omistukset voivat olla vieläkin arveluttavampia .


YVA, yhteinen valhe
27.3.2012 20:25

Asioista vähänkään perillä olevalle tässä ei ole mitään uutta, tuleepahan vaan kaikille selväksi, että nämä YVA arvioinnit voi laittaa samaan kategoriaan yritysten kotisivuilta löytyvän sustainability, social responsibility...jne yritys tiedottamisen kanssa...ja löytyyhän sieltä "avoimmuutta ja yhteiskunta suhteita" arvossa pitävän yhtiön sivuilta aina nämä yvatkin...joita tietämätön kansa on pitäny ja pitää puolueettomina asiantuntijaselvityksinä...vaikka ovatkin vain osa yritystiedottamista. Esimerkiksi jos yvan laatijana on joku suuri konsulttifirma ,kuten vaikka Pöyry Fennovoiman tapauksessa, niin kyllä tyhmempikin ymmärtää, että firma haluaa palvella asiakkaitaan myös tulevaisuudessa hyvin ...ja asiakas et koskaan tule olemaan sinä, typerys, joka istut kuuntelemassa epistolaa yvan kuulemisvaiheessa...eikä nämä yva konsultit koskaan "löydä" mitään ikäviä yllätyksiä, vaan tietoisesti vaikenevat niistä...kuten uraanista ei puhuttu kertakaikkiaan yhtään Talvivaaran YVAssa.(maininta vain yhdessä kohdassa tietääkseni).Yvat ovat vain olennainen osa muodollista näennäisdemokraattista luvanjakojärjestelmää, jolla viranomaiset myöntävät luvat yrityksille maan tavan mukaisesti hyvässä yhteistyössä yritysten kanssa, vahingonkärsijät vaiennetaan antamalla heille seremoniallinen mahdollisuus tulla kuulluiksi. Kannattaa palauttaa mieliin vaikka se taannoinen Hannah Straussin väitöskirja ydinvoimalupajunttauksessta ym:sta


Pieleen meni
27.3.2012 20:24

Talvivaarassa on tainnut konsultin arviot mennä pieleen ja pieleen on tainnut mennä lupaviranomaisen päätöksetkin.


Lepsuilua
27.3.2012 20:14

Kyllähän Talvivaaran tapauksessa lupaviranomainen on tainnut aika lailla lepsuilla.


Lukija
27.3.2012 18:44

Onko Kainuun ELY-keskuksen työntekijöillä myös merkittäviä Talvivaara-omistuksia?


Puhukaa vain omasta puolestanne
27.3.2012 18:39

Millä perusteella ns. jäävi virkamies pelaisi aina omaan pussiin? Höpö höpö. Taidatte puhua omasta arvomaailmastanne, siis että itse olisitte ratkaisussanne puolueellisia jos olisi oma lehmä ojassa? Hävetkää! Mitenhän tekin yönne nukutte kun itsenne kanssa on elettävä, joka päivä.
Minulla on kokemusta tilanteista, että jos on kiikun kaakun tai kokonaan jäävi antamaan lausuntoa jostakin asiasta, mutta jos kuitenkin se on annettava, tulee se laadittua "varmuuden vuoksi" paljon tiukemmaksi kuin olisi tarvinnut, jotta ei tulisi jälkeenpäin pahoja puheita. Varsinkin tapauksissa joissa on itsestään selvää että on vain ajan kysymys kun asia otetaan jossakin esille.Yleensä se kannattaa tuoda esille itse, ennen kuin sen joku muu tekee pahaa tarkoittavassa mielessä.
Mitä muuten tekisit jos parkkihallissa kolhaisisit pahasti viereistä autoa, mutta kukaan ei nähnyt? Mieti sitä loppuilta.


maan tapa
27.3.2012 18:27

Totta kai saa. Muutoinhan asetettaisiin kyseenalaiseksi myös johtajien bonuksia rakentelevien konsulttien ja heidät tilanneiden johtajien molemmille rahakas symbioosi.


Pekka Perätön2
27.3.2012 17:32

Kainuun ympäristöviranomaisilla myös oma lehmä ojassa, eli ihan sama miten törkeitä rikkomuksia kaivoksella tapahtuu, ei niihin reagoida


Lukija
27.3.2012 17:25

Tällä tavallatoimien on ihan sama tehdäänkö näitä tutkimuksia ja muita selvityksiä vai ei. pahinta on se, että nykyistä käytäntöä ei ole koskaan edes asetettu kyseenalaiseksi. Näissäkin tapauksissa tarkoitus pyhittää keinot. Luottahan näihin ei kannate pennin vertaa.


Ads by google, kommentit jatkuvat alla
Paljonko Sait ?
27.3.2012 17:12

Aivan kuten ' päätöksen ' antanut tuomarikin.


Virheitä on tehty
27.3.2012 16:51

Tärkeämpää kuin konsultin suhde yritykseen on se, onko konsultti toiminut Talvivaara hankkeessa esim. ympäristönsuojelulain mukaisesti. Suurempi merkitys kaivostoiminnassa ympäristöasioitten kannalta on lupaviranomaisen voimavarat, ammattitaito ja arvot ympäristöasioihin. Talvivaara näyttää, että lupaviranomaisellakin on korjaamisen varaa. Tulevissa päätöksissä ympäristö on enemmän huomioitava.


etikkaa vai etiikkaa?
27.3.2012 16:49

On olennaista huomata tämä ilmaisu: "Ei ole lain vastaista". - Missäs muussa yhteydessä tämä ilmaisu on kuultu ja nähtykään, kun tuntuu niin kovasti tutulta lausahdukselta.


Vilkku päälle
27.3.2012 16:48

Invesotintien selvitysmies muutama kuukausi sitten ehdotti ohituskaistaa viranomaiskäytännöistä, jotta Pohjois-Suomen investoinnit saadaan nopeasti liikkeelle - mahtoiko tällaisia ohituskaitsoja tarkoittaa?


Yva-arviot wc-paperia
27.3.2012 16:36

Sama asia, jos rikoksesta epäilty tutkisi omassa asiassaan sitä, onko rikosta tapahtunut.


näin on
27.3.2012 17:07

Juurikin näin. Sehän itse tietää mitä on tehnyt eli on paras asiantuntia asiassa.


Suomi maailman vähiten korruptoirunut maa?
27.3.2012 16:30

Kyllä, korruprtio vaan on meillä lain suojaama jos on riittävästi vaikutusvaltaa.


AS
27.3.2012 16:24

Tarviiko se arviointi tehdä yhden henkilön toimesta. Valitaan arviointiryhmään eri uskonlahkon edustajia ja poliittisesti kieroutuneita osakkeen omistajia tasapuolisesti.


Erkki K
27.3.2012 16:20

Kymmenien miljoonien omistus voi sokaista. Nythän sieltä tulee joka minuutti 2400 litraa jätevettä, mukana 17 kiloa sulfaattia. Eikä loppua näy, ei puhettakaan jätevesien kuriin laittamisesta tai puhdistamon rakentamisesta. Näin se raha vie ja viranomaiset vikisee? http://uutisruoto.com/


Koivula on ymmärtänyt asian mielestäni väärin
27.3.2012 16:09

Koivulan ei pidä sekoittaa kahta asiaa:
- uskottavuus
- laillisuus

Maalaisjärkikin jo sanoo, että uskottavuus ympäristökonsultin raportista menee, jos hän toimii yhtenä kaivosteollisuusyrityksen pääomistajana.

Koivula myös vetoaa resurssipulaan selvittää omistusosuuksia. Se nyt ei voi olla ongelma, jos ympäristöselvityskonsulttitalolta edellytetään , että konsultti tai konsulttitalon pääomistaja ei saa olla kohdeyrityksen pääomistaja. Rajana voidaan pitää esim. 0,05% omistusrajaa ennen selvitystyötä ja 2vuoden karenssiajalla. Jos myöhemmin selviää, että konsulttitalo on rikkonut tätä, niin silloin se on syyllistynyt laittomuuteen.

Em. asiat eivät edellytä - vastoin Koivulan käsitystä - lisäresurssitarpeisiin aluehallintovirastoissa.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös