Pohjois-Suomi

Mainos

Yri­tys­tut­ki­ja: Fennovoiman osakaspohja vaarassa romahtaa

Fennovoima valitsi syksyllä ydinvoimalan sijoituspaikaksi Pyhäjoen Hanhikivenniemen.
Pohjois-Suomi 8.1.2012 | Päivitetty 8.1.2012
Jouni Knihtilä
Lapin ely-keskuksen yritystutkijan, energia-asiantuntija Raimo Reimanin mukaan Fennovoiman Pyhäjoelle suunnittelema ydinvoimala ei ole kovin vahvalla pohjalla. Kannattavuus on kiikun kaakun, eivätkä pienosakkaiden rahkeet riitä maan historian suurimpaan teollisuusinvestointiin.

"Seinä tulee vastaan kahden vuoden päästä. Nykyisellä omistuspohjalla nousevat kädet pystyyn", Reiman sanoo. Hän ennakoi uusien isojen tekijöiden mukaantuloa.

Reimanin mukaan ydinvoimalan ympärillä on vuosia vellonut valtava, kritiikitön euforia. Energiataloudellisessa kultakaivoksessa ei ole nähty riskejä. Sen imuun ovat tempautuneet myös monet pienet pohjoiset sähköyhtiöt isoilla olettamuksilla ja vähäisillä tiedoilla.

"Mukana on yhtiöitä, jotka vain jakavat sähköä. Niille ei kerry pääomia, eivätkä ne pysty rahoittamaan miljoonainvestointeja."

Kymmenestä sähköyhtiöstä koostuva Pohjois-Suomen Voima Oy on mukana kolmen prosentin siivulla. Reiman laskeskelee, että yhtiön on sijoitettava vähintään 30 miljoonaa osakepääomaan, kun investointia aletaan viemään tosissaan eteenpäin. Lisäksi sen kontolle tullenevat ainakin 100 miljoonan euron takaukset investoinnin lainaosuudelle. Monien on käännyttävä vakuuksissa omistajakuntiensa puoleen.

Reiman kysyy, onko pienten yhtiöiden järkevää sijoittaa vuoden 2015 tienoilla miljoonia voimalaan, joka mahdollisesti 2022 tuottaa sähköä kannattavuuden rajamailla. Samaan aikaan ne voisivat pienellä rahalla rakentaa tuulivoimaa, josta valtio on syöttötariffijärjestelmällä tehnyt todellisen kultamunan tuottajalleen.

Lue lisää sunnuntain Kalevasta.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Kommentoi (71)

Näytä kaikki kommentit (71)

Ensimmäiset jänistivät jo. Ahvenanmaan sähköyhtiö ja Jyväskylän energia ilmoittivat 14.3. että ne ovat myyneet Fennovoiman osakkeensa pois. Nopeat pelurit saivat vielä pelastettua rahansa, viimeiset lähtijät joutuvat luultavasti mitätöimään osakkeensa.

Aikaisemmin osakkeitaan yritti myydä Katternö Kraft, ostaja olisi ollut Ruotsin puolelta Skellefteå Kraft, mutta siellä kaupunginvaltuusto esti kaupan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt, vuoden kuluttua artikkelin julkaisemisesta on syytä tutkailla mitä on tapahtunut. Ennuste näyttää osuneen kohdalleen. Jyväskylän ja Ahvenanmaan jälkeen Fennovoiman ovi on käynyt tiuhaan... ulospäin. Atria, S-ryhmä ja kourallinen muita suomalaisia osakkaita on jo poistunut kuviosta. E.Onin lähdön jälkeen osakepääomassa on jo yli 40% aukko. Ja lunastaessaan E.Onin osakkeet takaisin Fennovoima osti "ilmaa Saksasta". Yhdessä yössä jäljelle jääneiden osakkaiden maksuosuus kasvoi lähes kaksinkertaiseksi!

Osakaspako jatkuu todennäköisesti kiihkeänä tästä eteenpäin. Kemissä ja Kuopiossa on poliittinen prosessi kunnallisen energiayhtiön irrottamiseksi Fennovoimasta jo täydessä käynnissä. Kemin lähtiessä artikkelissa mainitun kulissiyhtiön, Pohjois-Suomen voiman tilanne muuttuu hankalaksi.

Ennustamisen tueksi vielä yksi tarina ulkomailta: Bulgarian Belenen ydinvoimaprojekti oli vastaavanlaisessa tilanteessa alkukeväästä 2012. Saksalainen suurosakas (RWE) irrottautui hankkeesta eikä osakkeita saatu myytyä eteenpäin. Suomalaisosakas, Fortum teki seikkalussa miljoonatappiot. Venäläinen laitetoimittaja Rosatom kiristää Venäjän valtion tuella Bulgrian valtiolta miljardiluokan korvauksia toteutumattomasta hankkeesta. Kannattaako veli venäläisen kanssa veljeillä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Goldman Sachs tulee ja ostaa varmasti vielä tämänkin pois. Sen jälkeen olisi merkittävä osa sekä sähköntuotantoa että (Vattenfallin myymää) runkoverkkoa tuon Wall Streetin ahneimman maineessa olevan investointipankin hallussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yritystutkija perää ydinvoimalahankkeessa mukana olevien esim. kunnallisten energiayhtiöiden reaalirahan ja velkarahan sitomista megahankkeeseen, josta ei juuri ole odotettavissa tuottoa. Jokaisessa kunnassa on syytä tarkoin pohtia mihin olemme sitoutumassa esim. Kemissä miljoonien lainatakuu ja tariffien korotus asiakkaille. Tätä emme halua emmekä halua osallistua ympäristölle haitallisen ja sijaintipaikan osalta vieläratkaisemattoman ydinjätteen tuottamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä se ongelma on? Lainaa saa pankista, ja tässä maassa ei sähkön hinta tule ainakaan laskemaan niin kauan kuin vihreät on eduskunnassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ei pankista saa lainaa, niin otetaan omasta kassasta sitten. Ja Fennovoiman projektin jälkeen samat omistajat investoivat vielä Olkiluoto 4 -hankkeeseen. Ja sen jälkeen vielä tuulivoimaankin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oho, kaleva julkaisee jotain kriittistä tietoa suhteessa ydinvoimaan. taidan laittaa loton viikonloppuna vetämään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oho, kaleva julkaisee jotain kriittistä tietoa suhteessa ydinvoimaan. taidan laittaa loton viikonloppuna vetämään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä on myös se ongelma että tulevien voimaloiden käyttöaste saattaa jäädä alhaiseksi. Sähkönkulutus on laskussa ennusteiden vastaisesti. Tulevien hankkeiden myötä ydinvoimaloiden yhteisteho nousee nykyisen sähkön keskikulutuksen suuruiseksi, noin 8000 megawattiin. Saattaa käydä kuten ruotsissa on jo käynyt eli voimaloita joudutaan seisottamaan kesällä pitkiä aikoja koska edullista uusiutuvaa energiaa, yhdistelmätuotantoa ym on tarjolla paljon. Ruotsissa ydinvoiman käyttöaste on vain 60% ja sillä tuotetaan 50% sähköstä. Vientikin on poissuljettu vaihtoehto, koska linjat eivät mahdollista useiden tuhansien magawattien siirtoja ja välissä on vielä puskurina ruotsin massiivinen ydinvoiman liikareservi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kateelliset kirjoittelee kun saimme voimalan pyhäjoelle tästä on enään turha kirjoitella voimala tulee pyhäjoelle se asia on selvä joten voitte vellihousut jättää jo kehityksen kasvun jarraamisen pois se ei vaikuta mitään enään rutkaamme rauhassa töihin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On vain hyvä asia jos nuo jakeluyhtiöt korvataan isommilla toimijoilla. Nehän ostetaan pois markkinoilta muutenkin ennen pitkää. Omistajakunnat saavat tarjouksen, josta ne eivät voi kieltäytyä kun kunnan kassa huutaa tyhjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

TVO ja Fortum vain lisäävät kilvan ydinvoimaa. Uraraanilla lämmitetään vettä ja saadaaan helposti ja halvalla sähköä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ydinvoimalat olivat aikanaan edullinen tapa tuottaa sähköä. Kun turvallisuus ja etenkin ydinjätteen huolellinen loppusijoitus otetaan huomioon, niin kulut menevät yli jopa uusiutuvista. Tosin, tämähän on E.ONin voimala, jolla on tarkoitus OL3 ja OL4:n tavoin tuottaa sähköä pääosin vientiin Keski-Euroopan suuntaan. Katsokaapa mitä Fingrid on rakennellut tässä viime vuosina ja mitä se tekee parhaillaan. Katsokaa myös miten Fingridin omistuspohja on muuttunut suurten ja kalliiden projektien kynnyksellä. Ydinvoimaprojektien taustat ovat olleet ja ovat edelleen aina mielenkiintoista tavaraa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos kaikelle elolliselle,,,uraanivoima ei tunne elämää,,,! Kuolema kulkee aina sen mukana;;sillä se nauttii kärsimyksistä Haluaa tuhota kaiken elämän,,,sillä on vain vähän aikaa! Se se on tietoinen ;;;kaikesta;;;kun on vähän aikkaa ;;se yrittää tuhota kaiken mahdollisen. ,,,Sen nimi on suuri Saaatana;;;;!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjois-Suomen voiman 10 osakasta ovat todellakin hataralla pohjalla. Useimpien kunnallisten sähköyhtiöiden osallistuminen moiseen riskibisnekseen vaatisi kunnanvaltuuston siunauksen, tämä demokraattisen prosessin osa puuttuu. Lumipallon voi sysätä liikkeelle esimerkiksi kuntalaisaloitteella tai kunnallisella kansanäänestyksellä. 30 miljoonan osakepääömasta 1/10 tarkoittaa 3 miljoonaa euroa. Se on pienen kunnan, vaikkapa Haukiputaan tai Keminmaan budjetissa iso raha. Toisaalta tämä 30 miljoonaa näyttäisi perustuvan Fennovoiman alkuperäiseen, 5 vuoden takaiseen kustannusarvioon? EPR- reaktoriin perustuvan ydinvoimalan hintalappu on tuona aikana kasvanut alkuperäisetä 3-4 miljardista 6-8 miljardiin. Tuorein peruuntunut projekti, USA:n Calvert Cliffsin voimala olisi maksanut 8.6 miljardia dollaria, ei ollut taloudellisesti kannattava hanke. Toisaalta... ydinvoimasta vaaditaan kansanäänestystä. Hanke saattaa kaatua siis jo aiemminkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti sähköyhtiöiltä poistuu mankalanmallin verovapaus. Sillä on suuri talloudellinen arvo suomalaisille tulevathan suuret rahavirrat verotuksen piiriin. Tällähetkellä sähköntekeminen on ollut yhtätuottoista kun rahanpainaminen, sen takia suuret yhtiöt on pitäneet oikeudet itsellään. Myös fennovoima tulee saattaa muidenmaiden energianteon kassa samalle tasolle. Tuleehan kaikille mulle yrityksille veroa, miksei siis energiateollisuudellekin. Tänään heillä vaan kiintestövero joka on hyvin pieni ja sekin alenee vuosikymmeniä tuotannon alettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On mennyt opiskelu polusta niltäkin henkilöiltä jotka oli television läpytyskuorossa.eikö ne osa ajatella heitänkin jälkeen on ihmisiä jotka joutuu näitten tolloje jälkiä siivoaan .jos ydtin saaste eiole tappanut heitä ennemmin. nämä päättäjät ovat tämän hetken rahalla ratsastajia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän se on niin,että järkevintä vaihtoehoa sähköntuotoon,mistä,miten ja millätavoin sitä saadaan halvemmalla. Naapurimaan energiaan ei uskalla luotaa,on järkevintä olla omavarainen ei vieraan valtoin varaan sovi turvautua. Hyvän hinnan maanomistajat saavat risukoileen?,mitä ne risukot nyt tuotaa maksaako valtio tukea niin hyvin,että maanomistajat eivät luopuisi risukoistaan? Se miten laskentaa hyväksikäytäen,saa tehdyksi numeroilla suuriakin virheellisiä kaavoja. Sinnen vaan voimalaa tekeen,ja hyvässä sovussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saksassa ei saa kohta rakentaa ydinvoimaa, joten saksalainen Eon tulee olemaan tämänkin Fennovoiman suurin omistaja. Nimi Fennovoima on vaan hämäystä ja antamassa mielikuvaa suomalaisuudesta. Mutta, tämä on saksalaisen suunnittelun tulosta ja tulemme näkemään, että luvat on ja niiden lupaehtojen osalta tullaan pyyhkimään pöytää, kuten Talvivaarassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (71)
Mainos
Mainos
Mainos

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sauli veti Urkin perinnön wc-pöntöstä alas

Hyvä Sauli,teit ainoan oikean päätöksen,olla pois sotilaallisen pullistelun riemujuhlasta.Tällaiset juhlat on fasismin j... Lue lisää...
demokratian tekijä

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 8-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 344 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut

stats-image