Ylivieskassa pitkään jatkunut sade on pakottanut avaamaan tulvaluukut.
”Jätevesiverkosto tulvii niin paljon, että olemme joutuneet ohittamaan vedenpuhdistamon ja juoksutamme jätevettä suoraan jokeen”, kuntatekniikan päällikkö Mauri Haikola sanoo.
Juoksutus tehdään, jotta talojen kellareihin ei nouse jätevettä.
Jätevesiverkosto tulvii kahdesta syystä. Erillinen sadevesiverkosto on paikoitellen jo täyttynyt, jolloin vedenpinta nousee jo jätevesiverkostoon. Toisaalta vanha jätevesiverkosto ei ole tarpeeksi tiivis, jolloin kaivojen ja putkien tiivisteistä pääsee sadevettä jätevesiverkostoon.
Haikola ei osaa arvioida, kuinka paljon jätevettä tällä hetkellä juoksutetaan. Lisää tulvaluukkuja kuitenkin pitää vielä aukoa.
Tilanne jatkuu Haikolan arvion mukaan vielä seuraavan vuorokauden