Yksi sai­raa­laan kolmen miehen yöl­li­ses­tä tap­pe­lus­ta ke­mi­läis­ra­vin­to­las­sa

Tappelun aikana yksi miehistä oli kaatunut ravintolan lattialle, ja hänen pahoinpitelyään oli jatkettu potkimalla ylävartaloon ja päähän.

-
Kuva: Heikki Uusitalo

Yksi ihminen jouduttiin viemään sairaalahoitoon Kemin Syväkankaalla sijaitsevassa ravintolassa alkaneen tappelun jäljiltä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Nujakassa oli mukana kolme kemiläistä miestä, joille oli tullut keskenään riitaa.

Tappelun aikana yksi miehistä oli kaatunut ravintolan lattialle, ja hänen pahoinpitelyään oli jatkettu potkimalla ylävartaloon ja päähän.

Tilanteen huomannut järjestyksenvalvoja tuli väliin ja sai osapuolia rauhoitettua. Päätekijöiksi epäillyt ehtivät lähteä ravintolasta ennen poliisin saapumista paikalle.

Maahan kaatunut mies sai pahimmat vammat, ja hänet vietiin jatkohoitoon Länsi-Pohjan keskussairaalaan. Myös muut kaksi miestä saivat jonkinasteisia vammoja.

Tapahtumia tutkitaan muun muassa törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi kertoo tietävänsä osallisten henkilöllisyyden ja osaa heistä sekä todistajia on jo kuulusteltu.

Ilmoita asiavirheestä