Ydinvoimalan paikaksi valittu Pyhäjoki on 3 393 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla Perämeren rannalla.
Ydinvoimala nousee Hanhikivenniemeen Pyhäjoen kunnan ja Raahen kaupungin rajalle. Alue sijoittuu seitsemän kilometriä Pyhäjoen keskustasta pohjoiseen ja 20 kilometriä Raahen keskustasta lounaaseen.
Hanhikivenniemen pituus ja leveys on suunnilleen kolme kilometriä. Suunnittelualue on maastoltaan tasaista ja alavaa. Korkeimmat kohdat ovat noin 3-4 metriä merenpinnan yläpuolella. Ydinvoimalaitos suunnitellaan rakennettavaksi Hanhikiven niemen keski- ja pohjoisosaan.
Hanhikivenniemi on valtakunnallisesti arvokasta kallioaluetta. Alueella sijaitseva Hanhikivi on kiinteä muinaismuisto, joka on kaikissa olosuhteissa luokiteltu säilytettäväksi muinaisjäännökseksi. Hanhikiveä pidetään Pähkinäsaaren rauhan rajakivenä, rauha solmittiin vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välillä.
Hanhikiven alueen linnusto on lajistoltaan monipuolista. Paikka sijaitsee muuttolintujen reitillä ja toimii monien lajien levähdysalueena. Hankealueella sijaitsee Ankkurinnokan luonnonsuojelualue ja useita luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien rajauksia. Lähin Natura-alue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä alueen eteläpuolella.
Alueen Ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) todetaan, että rakennusaika tulee häiritsemään eläimistöä ja osa elinympäristöistä muuttuu pysyvästi. Alueella on muutamia uhanalaisten ja muutoin huomioitavien kasvilajien esiintymiä.
Pyhäjoella ydinvoiman vastustus on ollut erittäin äänekästä Pro Hanhikivi -liikkeen myötä.